Tulipas nautittua erinomainen kirja kesäloman loppusuoralla. Toisaalta kuolemaa kohti kulkeva surumielinen, toisaalta kaunis ja toivoa ylläpitävä 650-sivuinen kirja, joka hienoisistaan puutteista huolimatta oli aivan pakko ahmia nopeasti loppuun asti.
Ranskalaisen Melissa de Costan esikoiskirja Kaikki taivaan sini kertoo poikkeuksellisen ärhäkkääseen alzheimeriin sairastuneen 26-vuotiaan miehen, Emilen, ratkaisusta tehdä normaalielämälle jälet ja lähteä matkailuautolla Pyreneille vaeltamaan niin pitkäksi aikaa kuin kunto kestää. Kun lääkärit ovat antaneet max 2 vuotta elinaikaa, ei Emile halua jäädä rakkaimpiensa silmiin kuihtumaan ja lääketieteen tutkimuskohteeksi, kuolemaa odottamaan. Hän laittaa nettiin matkaseurailmoituksen ja saa kaverikseen arvoituksellisen Joannan, josta tarinan edetessä kasvaa kirjan loppuosan päähenkilö.
Kirja on täynnä hienoa kerrontaa vuoristoluonnosta ja perinteisistä maalaiskylistä. Vaeltamista, oleskelua parissa ekoyhteisössä, kontemplaatiota sekä hiljaisuuden ja mielenhallinnan tavoittelua. Kauniin minimalistista - jonkun verran romantisoituakin - kuvausta yllättävine käänteineen.
Ydintarina on vahva, mutta sitä ei oikein sovi tämän tarkemmin paljastaa. Sen rinnalla kulkee Joannan elämänhistoriasta juontuvia hiukan irrallisiakin tai ainakin liikaa tilaa vieviä juonteita joiden vuoksi ote meinaa herpaantua, mutta periksi ei kannata antaa. Kirja palkitsee lukijansa ja loppusivut tarjoavat kunnon huipentumansa vahvoine tunteineen.
Pieniä miinuksia on pari; vaikka hidas eteneminen on kirjan vahvuus, olisi kustantaja voinut siivota kirjaa jokusen kymmenen sivua lyhemmäksi ja jättää Emilen sairauden etenemisen osalta muutaman terveydentilan eestaas vellovan huonontumis-tasaantumisvaiheen väliin. Se varmaan kuuluu sairauden kuvaan, mutta pakkoko niitä ihan noin kattavasti oli kuvata… Toisaalta suomennuksessa häiritsee lukuisat etenkin luonnonkuvausta koskevat kliseet (nauttii joka solullaan…henkeäsalpaavan kaunis…nälkäkuoleman partaalla… luita ja ytimiä myöten …).
Mutta nuo ovat pikku kauneusvirheitä muuten poikkeavan vaikuttavassa kirjassa. Jos johonkin pitää verrata, niin Anthony Duerrin Kaikki se valo jota emme näe tulee mieleen. Ihana että tällaisia kirjoja on olemassa!