Lukemisen nautinto on silloin parhaimmillaan, kun kirja vetää niin kovaa puoleensa, että se on pakko vetäistä loppuun asti, vaikka tärkeämpääkin tekemistä olisi...
Tulipa sitten Markku Mantilan 1500-sivuinen Peräseinäjokitrilogia ahmaistua, viimeiset 2 osaa ja tuhat sivua kolmessa illassa, kun joku mielenkiintoinen juttu oli aina kesken. Kirjasarja on henkilögallerialtaan ja juoneltaan todellinen runsaudensarvi! Esimerkiksi demarien paikallinen puoluepomo Rautamo on sen luokan hahmo, että kirjailijalla on pakko olla ollut joku todellinen esikuva kirjaa kirjoittaessa.
Ensimmäisen osan On toinenkin polku taivaaseen jälkeen ilmestyneissä jatko-osissa edetään Peräseinäjoella 1980-luvulle ja lopulta 2000-luvun alkupuolelle saakka. Kirkonkylässä tapahtuu samaan aikaan edistystä, ja toisaalta näkyy ensimmäisiä maaseudun hiipumisen merkkejä palvelujen karatessa kaupunkiin. Päähahmo Allan Lauttamus etenee politiikassa ja toinen kirjaa jäsentävä sympaattinen sankari, kirkkoherra Edvin Helle pitää pakkaa kasassa omissaan sekä kyläläisten kiperissä elämänvaiheissa.
Sittemmin EU repii kyläyhteisöä erilleen. Maatalous muuttuu, paikallinen metalliyritys kasvaa maailmanmittaan; on menestystarinoita ja epäonnistumisia.
Paikoin suoraa farssia, mutta myös vakavaa moraalista pohdintaa rankoissa tilanteissa, joissa ei ole tarjolla kuin vääriä vaihtoehtoja. Lisäksi vielä kieroilua ja väkivaltaa määräkseen asti. En pidä rikosromaaneista tai jännäreistä, niitäkin lajeja on tässä trilogiassa on. Elävää maailmaa nekin kohdat toki kuvaavat, tappelut ja suora raakuuskin. Valitettavan hyvin, ja ilmeisesti myös - ja juuri - Pohjanmaalla. Mutta no, eipä todellakaan pääse pitkästymään kun heikäläisistä lukoo. Ja murteella kirjoitetut sitaatit vievät niin mukanaan, että rouvallekin tuli kotona vahingossa puhuttua välillä pohjalaisittain!
Kirjailijan monipuolinen työura näkyy tekstissä, ehkä jonkun verran liikaakin. Diplomaatin, Valtioneuvoston viestintäjohtajan ja moninkertaisen päätoimittajan kokemus välittyy paikoin turhankin laveasti ja vähän luentomaisena kuvauksena, on sitten kyseessä EU:n kammarit, politrukkien mediastrategiat tai politiikan sisäpiirit. Mutta sittenpä sekaan tulee sujuva pohojalaanen sutkautus tai äkkikäänne, ja parikymmentä sivua menee taas kuin siivillä. Vaikkapa kun kuvataan yleisötilaisuutta EU-kansanäänestyksen alla: "Nähtävästi vain Peräseinäjoella syntyy tappelu siitä huolimatta, että väittelijät ovat samaa mieltä."
Pohjanmaa on minua aina kiinnostanut. Olen sen verran läheltä kotoisin, että olen päässyt ihmettelemään ja usein nauttimaankin tuon kansanosan seuraamisesta. Nuorempana naapurimaakunnissa kilpailumatkoilla huomasi tai lähinnä kuuli heti, minne pohjalaiset olivat leiriytyneet. Ei siellä Suomen rikkaimpia olla, mutta selvästi elämäänsä tyytyväisempää sakkia kumminkin.
Ehkä siellä otetaan keskimääräistä herkemmin elämää omiin käsiin -- siitäkin Mantilan kirjajärkäleet kertovat. Mahdollisuuksia annetaan ja niihin tartutaan. Pienyrittäjäperheessä kasvaneena olen tottunut arvostamaan sitä, että vaikka eväät ei aina olisi niin häävit, niin annetaan kumminkin yrittää. Ja jos ei heti onnistu, niin koitetaan toisen kerran vähän eri konstilla. Tuulivoimalobbarin hommissa olen usein miettinyt, että jos parikymmentä vuotta sitten olisi kysytty, missäköhän maakunnassa alkujaan lähinnä vihreiden idealistien suosima tuulivoima pääsee vahvimmin vauhtiin, niin veikkaan että jäykkä ja konservatiivinen Pohjanmaa ei olisi ollut korkealla listoissa. Vaan toisin kävi.
Että kaipa se pohjalaisuuden anti Suomenmaalle menee pääosin plussan puolelle ... Ja onhan ihmisen mahdollisuuksiin uskomisessa jotain, jotain...jopa liberaalia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti