Historia ja Keski-Eurooppa ovat minua aina kiinnostaneet, ja siksi esseisti Ville-Juhani Sutisen Reunamerkintöjä piti hommata luettavaksi. Kirja käsittelee Galitsiaa, entisen Itävalta-Unkarin koillisnurkassa olevaa aluetta, joka nykyään on osin kaakkoista Puolaa Krakovasta itään, osin Länsi-Ukrainaa Lvivin/Lwowin/Lembergin kaupungin ympärilä. Vaan kukkea, suurelta osin juutalaisuuden värittämä menneisyys on kuin muisto vaan.
Kirja rakentuu galizialaisperäisisten kirjailijoiden ympärille koottuihin lukuihin. Ja niitäpäs onkin ihan tunnettuja nimiä Stefan Zweigista Joseph Rothiin ja nobelisti Samuel Josef Agnoniin asti. Kaikki nämä Juudean sukua. Sutinen käy läpi monikulttuurista, useiden kielten, jos ei niin sulassa, niin jonkunlaisessa sopusoinnussa kumminkin elellyttä seutua habsburgilaisine arkkitehtuureineen.Valtioiden rajat menivät Galizian halki miten sattuu, mutta monipuolinen kulttuuri kukoisti ensimmäiseen maailmansotaan ja Itävalta-Unkarin hajoamiseen saakka.
”(Stefan) Zweig itse ajatteli, että menneiden imperiumien muodolliset rajat muuttuivat uudessa Euroopassa keinotekoisesti vedetyiksi kansallisiksi ja rodullisiksi rajoiksi. Sen seurauksena rajat piirtyisivät ihmisten välille ja myös ihmisten sisään, jossa niitä ei aiemmin ollut. Vahvistamalla puhtaasti symbolisten rajojen merkitystä niistä tehtiin lopulta todellisia, ja rajaton tila katosi.”
Nostalginenhan tuo kirja on, eikä mennyttä aikaa takaisin saa. Liekö syytä kaivatakaan. Mutta onhan se nyt aika lailla köyhempää, kun entisen jiddishin-puolan-ukrainan-saksan-venäjän kielicocktailista on jäljellä vain yksiniittinen puola, ukraina tai venäjä; koko juutalaisasujaimisto katosi keskitysleireihin tai pakeni, jäljellä on raunioituneita hautausmaita ja muissa käyttömuodoissa olevia tai tyystin tyhjenneitä synagoogia Daavidin tähtineen.
Sutinen ottaa vertailukohtaa tämän päivän Euroopan Unioniin ja monikulttuurisuuden kauniiseen ideaan. ”Aito eurooppalainen on Zweigin mukaan maailmankansalainen, ei yhden kansallisvaltion vanki.” Habsburgien valtakunta sellainen vielä oli. Nykypäivänä tosin monikulttuurisuus tulee enemmän esille pakolaisuutena, mistä tunnetusti on seurannut omat jännitteensä.
Kävin joskus työreissulla Krakovan seuduilla ja muistan erään puolalaisen metsäproffan tähdentäneen alueen poikkeuksellista historiaa ja taustaa. Tämä ei ole tavallista Puolaa, hän sanoi, vaan Keski-Eurooppaa, ja hän väitti kansanluonteenkin olevan vielä osin vanhaa galizialais-itävaltalaista, vaikka viime sotien väestönsiirtojen seurauksena iso osa väestöstä on muualta peräisin.
Kirja on oikea runsaudensarvi ja siinä oppaina olevien menneiden kirjailijoiden kautta saa tutustua moniin eri kansanosiin, ja samalla saa hyvää taustaa myös ajankohtaiseen Ukrainaan. Kirjaa lukiessa ja viereailta kuulostaviin kaupunkeihin tutuetuessa piti oikein olla kartta vieressä. Miten rikkaita elämältään nuo Ternopilit ja Brodyt ja ruteenien seudut lie aikoinaan olleet!
Ville-Juhani Sutinen vaikuttaa tuotteliaalta ja monipuoliselta kirjailijalta.Yli 30 teosta, runoista esseihin ja suomennoksiin. Amerikansuomalaisten historiaa, vainottuja neuvfostokirjailijoita, roskaväen historiaa. Finlandia-palkintokin parin vuoden takaa. Pitää ottaa tuotanto tarkempaan tarkasteluun! Samoij pitäöä ainakin Zweigiltä ja Joseph Rothilta joku kirja lukea, Rothin Radetzky vaikkapa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti