Hotakainen on tehnyt kirjan muistinmenetyksestä ja siitä, mikä yhä useampia vanhenevia kohtaa, kun kroppa jotenkuten vielä pelaa, mutta pääkoppa prakaa. Eikä vanhustenhoitokaan pelaa niin kuin vielä joku aika sitten.
Hotakaismaiseen tapaan aiheesta on viritetty vetävä tarina tehopakkaus Helmin hahmossa. Entinen rock-manageri saa vanhuusvuosillaan jonkunlaisen aivoinfarktin ja päätyy itselleen ja muille yllätyksenä outoihin tilanteisiin. Mutta kun virtaa on melkein kuin nuoruuden päivinä, sattuu kaikenlaista. Sattumus johtaa toiseen. Eli kunnon farssin ainekset.
Henkilökavalkadiin kuuluu toinenkin muistisairas vanhus ja hänen omaishoitajapuolisonsa, sekä kaikkea tätä yhä lähempää todistava nuori pariskunta.
Kirjassa on tärkeätä sanomaa vanhenemisesta; mitä kaikkea se voi tuoda mukanaan. Tuttuja kohtauksia omastakin suvusta. Kun aiemmin niin skarpilla ihmisellä aivoinfarktin seurauksena maailma sumenee, näkökenttään tulee ihan yllätyksellisiä näkyjä, joita muut eivät näe, mutta jotka toiselle ovat totta. Hotakainen kuvaa tätä hyvin: ”Helmi kiiruhti, mutta tietämättä minne. Jalat tuntuivat irrallisilta. Ne menivät omaa tahtiaan eteenpäin, ei Helmi niitä käskyttänyt. Ihmiset hyörivät ja pyörivät hänen ohitseen, valot välkkyivät, hän näki meren kiiltävän pinnan ja samettisen kuun, hän kadotti ajan ja paikan, hänen pieni maailmansa laajeni valtavaksi, ääriviivat katosivat, talojen terävät kulmat pehmenivät, asvaltti muuttui sammaleeksi, hän vajosi ja vajosi, kunnes tunsi jotain kovaa jalkojensa alla…”
Hotakainen osaa kuvata ihmiselon olemusta empaattisesti. Kieli on aika vähäeleistä, mutta siinä ollaan pientä ihmistä lähellä. Siitä pisteet, tälläkin kertaa. Toki ansioista huolimatta kirjan toteutus hiukan ontuu. Kirjan alun kaatuvien dominopalikoiden kaltainen vauhti ei ihan rimmaa loppukirjan tendenssin kanssa; kun alku on vauhdikas, tuli loppukin luettua aika faarttilla ja loppu tuli vähän äkkiä. Tarina ja jotkut juonenpätkät loppuivat tavallaan kesken.
Pääosa kirjaa koskevasta keskustelusta tuntuu koskeneen sitä, onko oikein myydä niin ylevää tuotetta kuin kirjaa Pirkka-tuotteena, ja vain Cittareissa. Ehkä vähän akateemista saivartelua… kirja-alalla on niin paljon isompiakin ongelmia, suoratoistojen olemattomista kirjailijakorvauksista lähtien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti