Saksa se vaan jaksaa aina kiinnostaa. Tällä(kin) kertaa se itäosa. DDR:ssä syntynyt saksalais-brittiläinen historioitsija ja journalisti Katja Hoyer on kirjoittanut napakan kuvauksen syntymämaansa historiasta. Tartuin hiukan epäillen tähän; arvioissa kirjaa kun oli moitittu jonkunasteisesta DDR-mielistelystä.
Mutta hyvä kun tartuin. Ensinnäkin pisteet siitä, että kirjassa taustoitettiin perusteellisesti aikaa ennen derkkulan syntyä juuri niiden näkökulmasta, jotka sen työlaisten mukaparatiisin saivat aikaan. Eli Saksasta Weimarin tasavallan ja sittemmin natsien aikana Neuvostoliittoon paenneiden kommunistien elämänvaiheita ja rankkoja kokemuksia Stalinin vainojen keskellä. Niinpä sitten, kun sodan loputtua Saksan itäisen miehitysvyöhykkeen haltijan piti löytää paikalle nopeasti luotettavia sakemanneja, oli Moskovassa vihalla ja katkeruudella kyllästetty kaaderiporukka valmiina valtaan.
Minulle oli uutta tietoa, että sodan jälkeen Stalin ei olisi halunnut Saksan itäosiin omaa kommunistista valtiota, vaan että Saksa pysyisi kokonaisena ja puolueettomana. Tavallaan ihan järkevääkin. Olisi hänen näkökulmastaan länsimaat pysyneet muutaman pykälän kauempana, ja olisihan sitä sitten isonkin Saksan kanssa voinut koittaa samanlaista sosialismin vyörytystä mikä tapahtui Tsekeissä, Puolassa jne. Mutta Neuvostoliitosta palanneet saksalaiskommunistit olivat toista mieltä, ja Walter Ulbrichtin johdolla vedättivät itäistä vyöhykettä kohti itsenäistä DDR:ää ja puhdasoppista stalinismia.
Toinen isompi uusi tieto liittyi harppi-Saksan loppuvaiheisiin. Muistan kyllä Gorbatshovin glasnostin saaneen suosiota Saksassakin, mutta Honecker pisti vastaan. Toisaalta Honi taas koetti rakentaa sujuvampia suhteita Länsi-Saksaan, ja siitäkös Gorba ei taas pitänyt lainkaan. No, lopulta sitten kävi niin kuin kävi.
Enpä minä tuosta kirjasta nyt erityistä derkkumielistelyä löytänyt. Olen pitänyt hyvin ymmärrettävänä, että kun perustarpeet on jotenkuten tyydytetty ja jos on arjen rutiineihin tyytyväinen, niin liittyyhän sellaiseen maahan ja elämänvaiheeseen joitain myönteisiäkin muistoja. Se on 40 vuotta miljoonien saksalaisten elämää eikä siihen kuuluvia elämän pikku pilkahduksia voi tyystin poiskaan pyyhkiä. Vaikka vaakakupin toisella puolella onkin sitten jatkuvaa Stasin kyttäämistä ja miljoonien kansalaisten pakeneminen länteen.
Eihän tuota nykyistä itäisen Saksan polarisaatiota ole kiva katsella. Miten paljon sitä sitten olisi voinut hillitä toisenlaisella politiikalla, kenpä tietää. Rahaa sinne on ainakin lännestä kaadettu ja hienoon kuntoon ne Cottbusit ja Bautzenit (ainakin kaupunkien keskustat...) on DDR:n alennustilan jälkeen saatu.
Kirja eteni kronologisesti niin, että iso osa kehityksestä kuvattiin yksittäisten, erilaisista kansankerroksista tulevien saksalaisten näkökulmasta. Ja tämäpäs nosti kirjan kiinnostavuutta entisestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti