Lapsuudessamme ja nuoruudessamme teemme asioita ensimmäisen kerran. Sen jälkeen alkaa viimeisten kertojen aikakausi.
Siinäpä motto Suonna Konosen aikamatkalle nuoruudesta yli viisikymppiseksi ja eestaas takaisin. Romaanin ytimessä kuopiolaisten lukiolaisnuorten 1980-luvun lopulla väsäämä Uncle Samsara-pienlehti, villiä vapaata nuoruutta kun muurit murtuivat ja maailma oli avoinna. Ja miten sitten historia palasi takaisin, todellisuuden kylmä realismi tunki sisuksiin kun samalla mieli ja kroppa alkoivat muistutella yli puolivuosisataisesta elämästä.
Kuten mainio esikoisromaani Tie päättyy meren rannalle, sisältää tämäkin kirja paljon nostalgiaa, musiikin ja kirjojen lomaan upotettuja muistoja ja tunnelmia. Ja hyvin Kononen kirjoittaakin varmaan itseään paljon muistuttavasta Santtu-päähenkilöstä. Kuvaa kauniisti muutaman vuosikymmenen takaista Kuopiota, rakastutaan, luetaan paljon, välillä mennään rennoilla liftireissuilla ympäri maata. Musiikki soi, levyjä ostetaan ja lehtihemmot viisastelevat yleviä Uncle Samsaran sivuilla.
Onpas tuttua, samanlaisia opiskelijaläpysköitä väsäsin itsekin, musiikki toki oli parempaa kuin kasarikauden lopulla!
Kieli on kaunista. Monin paikoin pitää oikein ottaa ote talteen, niin soljuvaa on kirjan kieli: "(Hän) polttelee savuketta katsellen lahdelle, keinuu hiljaa tuolissaan syntymättömiä saaria syvyyksissään kantaen..."
Vanhempana mainosmiehenä Santtu elelee ihan kohtuumukavaa elämää, mutta askel askelelta mieli alkaa palailla menneeseen. Vanhoja kavereita tulee kaipuu, missähän hekin ovat, miten heille kävi? Ja mitähän muuta minulle olisi voinut tapahtua? "...sillä joidenkin sielujen määrä on vain hipaista toisiaan, ja sitten polut erkanevat. Se on suloista ja katkeraa, mutta se on ihmisyyden perushommia, lähteminen ja kaipaaminen, eteenpäin meneminen vaikka haluaisi palata tai edes pysähtyä, vaihtoehtojen miettiminen..."
Kirja on erinomainen ja - varsinkin kun samastumiskohtia tuli aika nokko - viihdyin sitä lukiessani. Se oli kaunis, väliin raastavan herkkä, paikoin myös hyvin hauska. Mutta pieni miinus sanottakoon, sillä loppu ei ole ihan onnistunut. Finaali tulee töksähtäen, ja kun muutenkin on ollut takautumia oman kiintiönsä verran, niin vielä lopussa palataan kiertämään jo muutamaan kertaan pyörittyjä ympyröitä. Ilman että se kutoisi mitään aiemmin sanomatonta uudella tavalla yhteen.
Mutta tällainen kirja ansaitsee paikan kirjahyllyssäni, aktiivisesti selailuun ja uudelleenlukuun otettavien kirjojen osastossa. Tätä ounastellen ostin kirjan itse maestrolta, persoonallisten omistuskirjoitusten kera. Kiitokset vaan sinne Itä-Suomeen ja uusia kirjoja putkeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti