Tekstien kääntämisessä, ja kääntymisessä kielestä toiseen, on jotain kiehtovaa. Jossain omassa maailmassaan luotu teksti oman kieliyhteisön jäsenille luodaankin uudelleen toiselle kielelle. Kyse ei todellakaan ole vain sana sanalta mekaanisesta kääntämisestä, vaan prosessista, jossa otetaan teos ensin haltuun - ja sen jälkeen aletaan paloittain luoda siitä suomenkielistä (tai mistä kielestä nyt onkaan kyse) tekstiä. Ees taas iteroiden. Kääntämisessä lukeminen ja kirjoittaminen kietoutuvat yhdeksi ymmärtämisen prosessiksi, kuten Kristiina Rikman kirjoittaa.
Olen deduktiivinen ihminen ja siksi tuo kirjan kääntyminen toiseen olomuotoon kiinnostaa. Toki aihepiiri koskettaa myös tyttäreni musikaalikäännöksistä, mikä on avannut myös omaan kirjallisuusharrastukseen oman ulottuvuutensa.
Kokenut kääntäjä Kristiina Rikman toimitti 2005 14 kääntäjän esseistä kokonaisuuden Suom. huom. Kirjoituksia kääntämisestä. Kirjoittajat kuvaavat vähän eri kanteilta kääntämisen ihmeellisyyttä, mutta kaikissa on pääosin sama juonne: Vieraskielinen kirja on otettava ensin haltuun, ennen kuin ymmärtää, millä otteella lähtee sen yksittäisiä paloja kääntämään. Kääntämisessä tärkein yksikkö kun on teos, ei sana.
Kokonaisuus haltuun, sitten yksityiskohtiin, samalla kokonaiskuvaa entraten ja täsmentäen. Tuo on itselleni tuttu toimintatapa ja on ollut hauska huomata, miten eri lailla työyhteisössä me deduktiiviset tapaukset ja sitten toiset, yksityiskohdista yleiseen etenevät induktiivisemmat ihmiset toimivat. Vaikkapa tarjouksia asiakkaille laadittaessa. Mutta sepäs se on sitä ihmiselämän rikkautta…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti