Ranskalaisen Melissa da Costan menestyksen ja myös minun jakamattoman suosion saavuttanut esikoisteos Kaikki taivaan sini sai nopeasti jatkoa hieman samanhenkisestä, tänä vuonna suomeksi ilmestyneestä Toivoa versovat päivät -romaanista.
Molempien kirjojen keskiössä on kuolema, mutta myös sen aiheuttamasta tuskasta selviytyminen. Tässä jälkimmäisessä nuori, viimeisillään raskaana oleva Amande menettää puolisonsa ja lapsensa ja vaipuu lohduttoman synkkyyden syövereihin. Myös kuolleen puolison muu lähipiiri kärsii ja oireilee omalla tavallaan.
Mutta elämä alkaa näyttää lempeämpiä kasvojaan vähitellen. Amanden pakopaikka, tyhjillään oleva maalaistalo alkaa paljastaa monenlaista kiinnostavaa aiemmista asukeistaan, samoin villiintynyt puutarha, josta Amanden toipuminen käynnistyy. Tämähän ei todellakaan ole ensimmäinen kirja, missä kuvataan puutarhassa kuopsuttelun terapeuttista roolia. Pientä elämää, minimalistista arjen onnen löytämistä pienistä asioista; tässäkin kirjassa sitä kuvataan ihan sympaattisella tavalla.
Päinvastoin kuin edeltäjänsä, ei tämä ihan napakymppi ole. Tavallaan Toivoa versovat päivät tuntuu jälkiosalta ja hiukan kevyemmältä versiolta kuin Kaikki taivaan sini. Ranskalainen maalaismiljöö tuntuu tässäkin, mutta niin syvälle ei lukija tässä pääse kuin taivaan sinessä. Mutta kertomisen ja lukemisen arvoinen tarina silti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti