Kadonneen humppakuution arvoitus on dekkarin kaapuun puettu kohellustarina, jossa harjoitetaan laadukasta verbaliikkaa sekä puujalkamaisia basistivitsejä, melotaan karjalaisuuden syvissä vesissä ja informoidaan lukijaa jos jonkinlaisiin käänteisiin liittyvistä artisteista ja heidän biiseistään. Niin, ja löydetään kahteenkin kertaan hävöksiin joutunut humppakuutio, Trio Revanssi-tanssiorkesterin bändikamojen kuskaamiseen vihitty kuomuperäkärry.
Eletään 1990-luvun laman loppuaikoja Pohjois-Karjalassa. Entinen orkkabasisti ja musiikkimanageri Harry Harakka on päättänyt ruveta yksityisetsiväksi. Hänen sanchopanzamainen aseenkantajansa - lähinnä kyllä oluenkallistelija - on vanhan liiton toimittaja Könö Könönen, jonka suusta melkoinen kokoelma basistivitseistä on peräisin. Harakan yksityisetsivän ura saa alkuunsa kadonneen peräkärryn selvittämisestä, samana iltana kun Trio Revanssin pitäisi vielä soittaa Lieksassa!
Mutta eipä paljasteta tarinan käänteitä, dekkarigenressä kun ollaan...
Tapahtumat etenevät hengästyttävässä tahdissa, parissa päivässä ehtii Harakan vanhan Mersun kyytissä näemmä paljon. Kirjasta tulee monessakin suhteessa mieleen Antti Tuurin Pohjanmaa; ajallisen tiiviyden lisäksi kirjoja yhdistää myös päähenkilöiden armoton suunpieksentä. Harakka & Könönen ovat kuin kauhavalainen Hakalan veljeskatras, mutta itäisillä mausteilla. Tästä yksi maukas esimerkki: "Jos mies osaa käyttää verbiä "rekonstruoida" ja soittaa bassoa humppabändissä, on epäilemättä väärällä alalla. Tuollaisesta syntyy henkistä ristivetoa." Tuurin Pohjanmaassahan samanlaista päänaukomista harrastettiin, kun veljeskunnan oppineempi jäsen Seppo erehtyi lausumaan kiljunjuonnin seassa sivistyssanan "reaktio".
Tämä ajallinen tiiviys ja laadukkaan sarkastinen kettuilu ovat kirjan parasta antia. Hyville sanonnoille saa nauraa tämän tästä, enemmän kuin lukuisille basistivitseille, jos kohta niissäkin pari todellista helmeä on.
Suonna Kononen liikkuu tutussa maisemassa, hän on sekä joensuulaisen toimittajakunnan edustaja että myös muusikko. Edellisten kirjojensa, esikoisromaanin Tie päättyy meren rannalle sekä Uncle Samsara tapaan kirjailija osaa tarjota nostalgikolle monenlaista tarttumapintaa vanhojen iskelmien lainauksista lähtien. Kirjan 1990-luvun lopun markka-aika tuntuu kuin vanhoilta hyviltä ajoilta; paikkakunnat elivät, lehtien toimituksissa oli kunnolla väkeä ja Joensuunkin kokoisessa kaupungissa näyttää olleen tanssiorkestereita jonoksi asti.
Tätä kaihoillessa tulee mieleen pohjois-karjalalaisen televisiohahmon, Putous-ohjelman Aina Inkeri Ankeisen katkera huudahdus: Miks kaiken pitää aina muuttua?
Vaikka humppakuutio on edeltäjäromaaneihinsa nähden toisenlainen - kevyempi - kirja, löytyy siitä samanlaisia tunnusmerkkejä kuin Uncle Samsarasta ja esikoisesta. Konosen tunnusmerkkinä on kolminaisuus, jonka osina basisti- ja muut altalipan vitsit, musiikkiin liittyvän knoppologian upottaminen tekstiin sekä nostalgia.
No, ehkä neljäntenä myös kaikkitietävän kertojan roolissa tapahtuva informointi, jota olisi voinut humppakuutiosta karsiakin. Muutaman kerran kirjan Könö Könönen irtautuu Mersun etupenkiltä kirjailija-Konoseksi kertojan rooliin ja viittaa myöhempiin maailman tapahtumiin, mikä tällaisessa ränttätänttäkirjassa on aika turhaa. Lisäksi lukijaa sivistetään paikoin hiukan opettajamaisesti, vaikkapa karjalaisuuden historiasta.
Mutta väliäkö hällä, kun mennään ja soitto (myös suun) soi! Harryn puhelimen Nokia-tune pirisee taas, ja vaikka tilanne on akuutti ja kello käy, niin kaikessa kiireessä käydään naisystävän kanssa heittämässä varvit ja äidin luona nauttimassa karjalanpaistit. Harryn äidin vuolas karjalaispulputus on kirjan parhaita kohtia, varsinkin kun siinä on vielä mausteeksi vähän harvemmin kirjallisuudessa tavattavaa kannakselaista sävyä; tuntuu kuin se kaikkine attribuutteineen ja yli-ilmaisuineen lorahtelisi kirjan sivuilta pöydälle asti!
Muutenkin henkilögalleria on hyvä. Jotain sympaattista kaikissa, kirjan hahmoja tulee ajateltua lämmöllä.
Kustantaja lupaa, että kirja on "ensimmäinen osa rahisevien Finnhits-vinyylien ja autokasettien soundein soivassa rikosromaanisarjassa "Harry Harakan tutkimuksia". Kirjassakin tuleviin seikkailuihin jo viitataan. Hyvä niin. Kirjat, joiden hahmoille saa lämmöllä hymähdellä tämän tästä - ja joiden tarinat nostavat aitoja muistikuvia oman nuoruuden vuosikymmeniltä, ovat erinomaisia matkakumppaneita tässä levottomassa ajassamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti