Väliin musiikkia, ja samalla kiitokset Ylen ykkösen kulttuuriohjelmille. Töistä kotiin ajellessani kuuntelin hajamielisesti jotain musiikkiohjelmaa, kunnes juontajan sanavalinta kehotti valpastumaan. Luvassa kuulemma todellinen Banger.
Anna Meredithin Nautilus on 6-7 minuuttinen kehittyvä, toisteisuutta korostava orkesteriteos, jossa minun korvissani yhdistyvät Steve Reichin minimalismi, jotain glassimaista - ja samalla on aineksia kunnon progemetallirevittelyyn. Alun monotonisen jousikehittelyn ja rinnalle tulevien vahvojen vaskien täydentäjäksi tulee loppuvaiheessa voimakkaat rummut, jotka etenevät omia teitään, luoden monotoniseen jousistoon mehevää eritahtista ristiaallokkoa. Täi näin minä sitä kuvaisin, musiikin teorian tuntija osaisi luonnollisesti kuvata teosta paljon täsmällisemmin.
Youtubesta löytyy Nautiluksesta mukavasti erilaisia versioita. Dalia Stasevska näyttää johtaneen teosta useampienkin pumppujen, kuten Rotterdamin ja BBC:n sinfoniaorkesterin kanssa. Väkeviä esityksiä!
Wikipedia kertoo Meredithin olevan skotlantilainen, 1978 syntynyt modernin ja kokeellisen klassisen musiikin säveltäjä, akustisesta elektroniseen. Kuuntelin tuubista myös muuta Meredithiä, kuten teoksen Sawbones, joka on samoja teemoja hyödyntävä elektroninen teos. Sitten mahtava ja maaginen Vapours, josta löytyy pari erilaista hienoa versiota ja joka meinaa saada minunkinlaiseni, totaalisen tanssi-agnostikon melkeinpä liikkumaan... On myös satapäisen soittajajoukon pelkästään käsien taputuksilla toteutettu HandsFree, joka tuo mieleeni Reichin Music for pieces of woodin.
Meredith esiintyy myös oman orkkansa kanssa, kuten viisihenkisellä sello, sähkökitara-tuuba-rummut ym. -kokoonpanolla, itse soittaen koskettimia. Hyvältä Nautilus kuulostaa näinkin. Toki rytmipuolella jotain väkevämpää, eli kahta rumpalia tai ainakin Mike Portnoyn tapaista kunnon progerumpukioskia omaavaa tekijää olisin kaivannut joukkoon. Mietin, millaisen version saisi, jos teoksen lopun rumpuosuus rakennettaisiinkin niin, että siinä rummut nousisivat pääosaan? Tyyliin Simon Phillips, tai vaikkapa kuolleista herätetty ELP ja Carl Palmer puikoissa?
Erittäin mielenkiintoinen tuttavuus, soitetaankohan tätä Suomen konserttisaleissa koskaan? Toki Nautilus ei ole mitään kynttiläillallisten seesteistä taustamusiikkia, vaan pikemminkin sellaista, mitä kannattaa kuunnella vain silloin, kun perheenjäsenet eivät ole kotona...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti