Kankaanpää-sarjan loput osat käsittelivät Rödbäckien perhekuntaa 1800-luvun lopulta 1930-luvulle. Päärooleissa olivat jämerä ja vakaa Serafia eli Seru-äiti sekä hänen monenlaista vastatuulta kokeva änkyrämäinen Vihtori-poikansa. Mutta muukin perhekunta saa puheenvuoron; kirjat koostuvat muutaman sivun mittaisista jaksoista, joissa itse kukin perheenjäsen kertoo tapahtumia ja tuntemuksiaan. Ihan toimiva konsti.
Toisessa niteessä kolme Serun lapsista, Vihtori, Emma ja Jalmari lähtevät Amerikkaan. Äitinsä luonteinen Emma pärjää hyvin, Jalmarikin kohtuullisesti, mutta Vihtorille meno on raskasta. Juuri mitään hän ei saa koottua Amerikoissa vietettyjen 18 vuoden aikana kokoon. Kolmikko palaa kansalaissodan jälkeen Suomeen, kantaemo Serafia kuolee ja epilogissa Vihtorin poika käy 1980-luvun vaihteessa isänsä elämää ja isäsuhdettaan läpi. On selvää, että tuo poika on kirjailija itse; Vierroksen syntymäsukunimikin kun on Vidbäck.
Eka osan tulin lukeneeksi enempi paikallishistorian näkökulmasta, mutta kyllä tuolla sarjalla kirjalliset ansionsa on. Kunkin kertojan omissa tekstikatkelmissa lukija pääsee hyvin henkilön pään sisään; kaikkitietävä kertoja puhuu näin melkein kymmenen henkilön suulla. Kankoonpeeläistä murretta tulee nautittavaksi asti ja perinnetietoa sopivasti (eli ei liikaa!).
Raskasta on elon kulku kankaanpääläisillä ollut. Kuuromykän äidin aviottomana tyttärenä kantaemo Serafia on tottunut pärjäämään oman kovuutensa ja neuvokkuutensa varassa, ja vaikka kaikkiin jälkeläisiin samat avut eivät ole periytyneet, niin hampaat irvessä yritetään. Mutta Jumalaan tai uskontoon ei turvauduta eikä paremmasta tuonpuoleisuudesta uneksita, rööpäkkiläiset ovat maallista väkeä.
Siirtolaishistoriat ovat minua aina kiinnostaneet ja kakkososan Kultasantainen raitti saa tästä pisteet. Olisiko jopa saman tason kerrontaa kuin Antti Tuurin vastaavissa? Ehkä tässä juuri näkyy monen kertojan toimivuus; päästään lähelle niin köyhien Vihtori-raatajien kuin hyvinvoinnissa New Yorkissa elävien Emmojen maailmaan.
Kansalaissodan kulusta Pohjois-Satakunnassa tuli uutta näkymää. Samoin 1930-luvun lapualaistouhuista.
Ja kun kirjoissa käsitellään minulle tuttuja kyliä - jopa joitain henkilöitä - vain noin vuosisadan takaa, kasvaa halu selvittää noiden aikojen tapahtumia tarkemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti