Itävaltalainen Robert Seethaler on kova kirjailijanimi maailmalla, mutta suomeksi häneltä on vain ilmestynyt kehuja täälläkin saanut Kokonainen elämä. Monta kertaa on pitänyt siihen tarttua, vaan enpä ole vielä aikaiseksi saanut.
Nyt aloitin Seethalerit toisella kirjalla. Pääsin pitkästä aikaa käymään Saksassa, tyttären kanssa sikäläistä joulutunnelmaa kurkkaamaan - ja siellä Hugendubelin kirjakauppaan! Seethalerilta oli paraatipaikalla monia kirjoja, vaan tämän viimeisen lauseen takakansi herätti huomion. Mahler! Kirja kertoo Gustav Mahlerista! Pakkohan se oli ostaa…
Gustav Mahler oli viime vuosisadan alun ykkössäveltäjiä ja kapellimestarina aikansa Herbert von Karajan. Hänen voimakas, totaalinen, monin paikoin myös kansanlaulumaisia kauniita säveliä esittävä musiikkinsa kolahti minuun täysin jo nuorena ja Mahlerin 15 CD:n kootut on ykkösmusiikkiani klassisen joukossa.
Maaimanmaineesta huolimatta Mahler oli vähän traaginen tapaus. Hän kuoli vain 50-vuotiaana, toinen tyttäristäkin kuoli lapsena, ja aikansa wieniläisen seurapiirineidon, paljon maestroa nuoremman Alma Schindlerin kanssa solmittu avioliitto rakoili säveltäjän viimeisinä vuosina. Ja onhan se musiikkikin monin paikoin tummaa, raskasta, aikansa progemetallia...
Mutta kirjaan: Mahler on käynyt 1910 - perhe mukanaan - menestyksekkäällä konserttikiertueella jenkeissä. Nyt palataan Eurooppaan valtamerilaivalla, ja sairaalloinen säveltäjä viettää aikaa laivan kannella yksin, käy elämäänsä läpi ja keskustelee ajoittain hänelle teetä tuovan 15-vuotiaan laivapojan kanssa. Hän ei keskustele palvelijapojan kanssa musiikistaan, vaan arkipäivisistä asioista; samoin itsekseen hän puhelee ääneen meren lintujen liikkeitä miettiessään. Hän aavistaa lähellä olevan kuolemansa.
Hiukan kirja jäi askarruttamaan. Ehkä odotin jotain vähän "järeämpää" teosta, koska se on ollut arvostelumenestys. Jonkun verran toki on ihmetelty, kun kirjassa ei puututa suuren säveltäjän musiikkiin muuta kuin mitä Mahler jonkin verran itse muistelee menneitään; kiistoja Wienin ja Munchenin musiikkipomojen kanssa, tai maaseudun lintujen lauluja muistellessaan, miten niistä syntyi sävelkulkuja teoksiin.
Omasta mielestäni tämä on kirjan vahvuus. Minimalistinen teos esittelee kohti loppuaan kulkevan Mahlerin ihan samanlaisten arkisten ja eksistentiaalisten asioiden kanssa mitkä koskevat keitä tahansa meitä. Ja keskustelut laivapojan kanssa, joka ei kunnolla edes tiedä mitä klassinen musiikki on, vielä korostaa tätä.
Seethaler haluaakin omalta osaltaan laittaa pisteen Mahlerin elämälle ja ennakoida suuren nimen vaipumista tulevina vuosikymmeninä osittaiseen unohdukseen. Mahlerin säveltäjänmaine palasi toki sittemmin ja 1970-luvun jälkeen häntä on taas pidetty yhtenä klassisen musiikin suurista nimistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti