Luin Anna Soudakovin toisen kirjan Varjele varjoani alkuvuodesta, ja nyt tartuin vuonna 2020 ilmestyneeseen esikoiseen. Mitä männyt näkevät kertovat Neuvosto-Venäjän 1930-luvun massamurhista, ja siitä, miten kirjan avainparille Jurille ja Tanjalle heidän vanhempiensa kohtalo Sandarmohin mäntykankailla Venäjän-Karjalassa vähitellen 1900-luvun lopulla avautuu.
Jo monista yhteyksistä tutuksi tullutta kertomusta; lapsilta riistetään vanhemmat kesken arkiaskareiden, sitten elämän etenemistä rasittaa 1950-luvun loppupuolelle saakka syrjitty asema isänmaan vihollisten jälkeläisinä, perheiden ja ihmiskohtaloiden heittelemistä ympäri imperiumia Uzbekistania myöten, olojen astettainen helpottuminen. Kunnes sitten 1990-luvun vaihteessa muutetaan Suomeen ja opetellaan elämää aivan uusissa olosuhteissa.
Koskettavaa ja niin surullista, varsinkin kun sama toistuu taas Venäjän imperiumissa.
Kirjat tuli tavallaan luettua väärinpäin. Ne menevät hiukan limittäin; molemmissa Soudakova on keskeisenä kokijana, esikoisessa Suomeen pikkutyttönä muuttaneena pikku-Mariana, "varjokirjassa" Ninana. Tässä suhteessa näin päin luettuna Mitä männyt näkevät kärsikin hienoisesta tautologiasta, mikä ei olisi välttämättä tuntunut niin paljon jos olisin lukenut kirjat toisin päin.
Mutta näistä on pakko kirjoittaa ja puhua, etenkin näinä aikoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti