Berliini 1960-luvun alussa. Itäsaksalainen Daniel aloittaa lukion Länsi-Berliinissä isonveljensä perässä, syystä että harppi-Saksa ei sallinut papinlapsille mahdollisuuksia lukiokoulutukseen. Vuonna 1960 raja oli Berliinissä vielä auki, ja monet tuota mahdollisuutta käyttivät niin kauan kuin pystyivät.
Erittäin omaelämäkerralliselta vaikuttavassa romaanissa Hein kuvaa elävästi muuria edeltävää elämää Berliinissä. Nuoret opiskelevat kristillisessä lukiossa, hankkivat iltaisin tienestejä ja käyvät joskus viihteellä.
Kiinnostavaa on, miten eriytynyttä saksalaisuus jo tuolloin oli, vain runsaat kymmenen vuotta valuuttaunionin ja erillisen DDR:n syntymisen jälkeen. Koulussa idästä tulleet ovat oma porukkansa, tavallaan alempaa kastia, eivätkä länsiberliiniläiset halua juurikaan olla heidän kanssaan tekemisissä.
Daniel käy ensimmäisen luokan läpi ja kesälomallaan poikkeaa kotikonnuillaan idän puolella. Siellä hän kuulee muurin pystyttämisestä eikä - useiden muiden lailla - pysty uskomaan, että kyseessä voisi olla mitään vakavampaa estettä jakaa monin yhteyksin ja lonkeroin yhteen kasvanutta suurkaupunkia täysin erilleen.
Mutta muuri nousee, teitä katkotaan, Volkspolizein otteet kovenevat. Daniel ja veljensä eivät enää pääse jatkamaan lukiota. Ja itäpuolen kouluihin ovat vanhat tutut esteet ennallaan.
Christoph Hein on mestarikirjailija ja Saksan kulttuurielämän suuria nimiä. Kirjan alkupuoliskon sinänsä hyvin kiinnostavaa ajanjaksoa kuvannut kronologis-perinteellinen kertominen antoi viitteitä, alkaako melkein kasikymppisen Heinin kynän terä jo tylstyä. Mutta eipä sittenkään; luku luvulta tapahtumiin alkoi tulla intensiteettiä ja jännitettä. Loppukappaleessa järjestellään läntisten kirkkojen salakuljettamia raha-avustuksia Itä-Saksan ahdingossa olevalle kirkolle ja tavataan veljekset järjestelemässä Berliinin viemäriverkkoja pitkin länteen pakenevia DDR-läisiä ihan liukuhihnameiningillä (jälkimmäisestä Heinilla on laajempi kuvaus aiemmin ilmestyneessä kirjassa Landnahme).
Kirja antaa aineksia Saksan sisäisten erojen hahmottamiseen. Ja mietin samalla äärioikeistolaisen AfD:n valtavaa, lähes kolmanneksen kannatusta juuri itäisissä osavaltioissa. Onko se DDR:n peruja, onko se Saksojen yhdistymisen aiheuttamaa krapulaa, vai juontuuko se osittain jostain kauempaa historiasta?
Onko Saksan keskellä alusta pitäenkin kulkenut merkittävä kulttuuriraja, suurempi kuin aiemmin on käsitetty? Saksahan kuitenkin yhdistyi vasta 1871. Toisaalla Preussi, lännessä taas "iloista reininmaalaisuutta" - tai toiselta kantilta katsottuna, koppavaa besserwessi-meininkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti