Nyt on ylisanojen vaara olemassa. Elämäni kulttuurikokemus, Wim Wendersin ohjaamasta ja Peter Handken käsikirjoittamasta Berliinin taivaan alla-elokuvasta tehty teatterisovitus.
Tuo muurin jakama kaupunki on jäänyt nuoruuteni matkoilta todella syvälle mieleen ja olenkin lukenut hehtolitroittain sodan jälkeisestä Berliinistä. Wendersin-Handken elokuvan olen nähnyt 6-7 kertaa ja se on minulle hyvin tärkeä; tarina kahdesta maailmasta, toinen karuudessaan yyber-konkreettinen kahden Berliinin, toinen ajallisen ja iättömän ihmisten ja enkelten maailman todellisuus. Anne Rautiaisen yllättävän rohkeasti visioima teatterisovitus kulkee uskollisesti elokuvan jälkiä, ja kuitenkin se on oma itsenäinen, jopa omapäisesti toteutettu mestariteos.
Ehkä juuri tuo ajattomuus, ajan ei-läsnäolo, tuli teatteriesityksessä vielä elokuvaa paremmin esille. Enkelten kaipuu konkreettiseen ihmisten maailmaan, missä on aika, värit, on kylmä ja kuuma; se ehkä kaipasi tuota omalaatuista ratkaisua, missä enkelit Damiel ja Cassiel olivat näyttelijähahmojensa kantamia naamionukkeja - kunnes toinen heistä rakastui ja tuli ihmiseksi. Siinä hetkessä on suurta luomisen makua, niin elokuvassa kuin Tampereen näyttämölläkin, missä enkelinukke katoaa, ja alta paljastuu ihminen: Jetzt weiss ich, was kein Engel weiss.
Samoin Damielin ottaessa ensi askeliaan ihmisten maailmassa: miten hän polttaa suunsa kuumaan kahviin, miltä tuntuu kioskin tarjoilupöytä, mikä on tämä väri, ja tuo; teatterisovitus on kunnianosoitus elämän pienille iloille, lämpimään kahvikupposeen tai läheisen kosketukseen.
Berliinin taivaan alla pitää sisällään monia kerroksia ja vertauskuvia. Aamulehden arviossa kirjoitetaan: ”Maailma Berliinin taivaan alla on outo ja kaunis sekä salaperäisesti vetävä, ja se on oikeastaan ainoa asia, mikä katsojan on syytä ymmärtää.”
Saattaapa olla, että kun elokuva on pitänyt nähdä monta kertaa, pitää tuo näytelmäkin yrittää käydä katsomassa vielä toistamiseen.
Ohjaajan ohella kehuja ansaitsevat koko näyttämökaarti, mutta erityisesti nostan esille lavastukset, todella taitavan valaistuksen sekä säveltäjä-muusikko Teho Majaniemen. Melodiat, äänimaisemat sekä Majaniemen multi-instrumentalointi ikäänkuin yhtenä näyttämön hahmona ansaitsevat myös kiitoksen oikein alleviivattuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti