Valtavan hieno historiallinen romaani 1500-luvun Liivinmaalta. Historiaa ja seikkailuromaanin meininkiä sekä lisäksi aika selvästi ilmenevää vertauskuvallisuutta kansan elämisestä ikeen alla, on sitten sortajana keskiajan saksalaisaatelisto tai kommunismi.
Jaan Kross kirjoitti tämän "Kolme katku vahel" -romaaninsa 1960-luvun Neuvosto-Eestissä. Ja kun ihan suoraan ei voinut sanoa ilman vapaamatkaa Siperian leireille (mistä Krossilla oli riittämiin kokemusta), niin todellisen historiallisen henkilön varassa kulkevaan romaanijärkäleeseen pystyy kyllä pistämään isoja asioita silloisesta nykypäivästäkin. Niin Kross monissa historiallisissa romaaneissaan teki muutenkin.
Kirjan päähahmo on Balthasar Russow, vähän ennen 1550-luvun puoltaväliä syntynyt virolaisrahvaaseen kuuluvan hevosajurin poika, jonka isä laittoi koulutielle. Nokkela poika eteni vähän ylemmäs nousseiden "maakansalaisten" varoin Saksanmaalle Stettiniin ja Wittenbergiin jatko-opintoihin ja sitten Tallinnaan papiksi asti. Ja kirjoitti aikansa menestyskirjan, Liivinmaan kronikan, kertomaan kotimaansa tapahtumista keskiajalla paljolti virolaisrahvaan näkökulmasta.
Vaikka Russow kohosi korkealle, jopa piispaspekulaatioihin saakka, hän pysyi uskollisena vaatimattomalle syntyperälleen ja piti maakansalaistensa puolta. Ja tästäpä nousee Krossin romaanissa monia herkullisia tilanteita ja jännitteitä saksalaisylimystön kanssa.
Monin paikoin kirjaa saa lukea kuin jännittävää seikkailuromaania missä sattuu ja tapahtuu. Mennään pitkin Liivinmaata, välillä seilataan opiskelemaan Stettiniin ja tullaan takaisin seikkailemaan Narvaan; hansalaivoja kulkee Itämerta pitkin ja hevosreellä käydään viemässä terveisiä Juhana-herttualle jään yli Porkkalaan ja Turkuun. Jossain Helsinki-nimisessä käpykylässä poiketaan.
On hienoa kulkea pitkin Tallinnan kujia ja tuttuja paikkoja ja tavata siellä jopa omasta sukupuustani tuttuja nimiä apteekkaria ja "kurpitsanaamaista" Dellinkhusenia myöten. Tällaisen historiafriikin silmiin aukenee koko silloinen maailma puoli vuosituhatta sitten; näin on eletty ja kuljettu, mutta niin vain asioita on hoidettu Lyypekkiin saakka ja Bremenissä asti myyty ennätysmäisesti jonkun Russowin kirjaa jostain kaukaisesta Liivinmaasta. Onko se sitten Hansa-ajan loppuvaiheilla niin kaukainen ollutkaan?
Uppiniskaisuuden kronikka on myös veijariromaani waltarilaiseen tapaan. Niinkuin Waltarilla (ja maailmankirjallisuudessa muutenkin) on Balthasarilla oma aseenkantajansa, vahva ja isäntänsä usein maan tasalle palauttava Märten, joka seuraa isäntäänsä moniin pahoihin paikkoihin ja pelastuu itsekin niistä, ruttoa myöten.
Ja vaikka romaanijärkäleessä on toistatuhatta sivua, ei aika tule pitkäksi, vaan vielä pitää yksi luku lukaista... Kunnia Waltarinkin hienoille romaaneille, mutta kyllä Kross vetää tässä uppiniskaisuudessaan voiton - Waltarin kerronta tuppaa joskus pitkästyttämään, mutta tämä ei!
Baltian maiden historia on raaka, varsinkin tuo 1500-luvun jälkipuolisko oli jatkuvaa sotimista ja hävitystä kun silloiset Putinit idästä härjäsivät Liivinmaalla ja kotoiset saksalaisaateliset pitivät maakansaa kuin puolieläiminä. Ihmeesti se kansa ja kulttuuri selvisi siitä ja tulevien vuosisatojen hävityksistä.
Jaan Kross on hieno kirjalija, joka on useissa romaaneissaan tuonut maansa historiaa kiinnostavasti esille, ja samalla pystynyt tekemään sen nykyeläjille kiinnostavalla tavalla. Paljon yleismaailmallista noihin kirjoihin sisältyy ja antaa perspektiiviä nykypäivään ja Ukrainan kriisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti