Nyt menee lukumarkkinoilla hyvin, toinen huippukirja heti perään. Tartuin vähän epäluuloisena Anneli Kannon kirjaan, mutta kun näyttämönä oli kiinnostava keskiaika, niin ajattelin sen korvaavan tekstin mahdolliset puutteet.
Vaan kuinkas sitten kävikään! Kirja tosiaan vei keskiaikaisiin tunnelmiin Hattulan Pyhän Ristin kirkon ympärille, mutta lisäksi teksti vei mennessään. Hieno kirja!
Eletään katolisen ajan viimeisiä vuosia 1500-luvun alussa. Muutama vuosikymmen aikaisemmin rakennettu kirkko on saamassa arvoisensa maalaukset - silloinhan kirkkomaalaukset kertoivat rahvaalle paljon enemmän kuin latinankieliset saarnat. Ruotsista on saapunut pari kokenutta mestaria, Andreas ja Martinus; aikaa on vain sulan maan kausi, syksyllä päivän pimetessä pitää työn olla valmista.
Tapahtuu kaikenlaista. Kyläläisten syrjimä Pelliina, lapsena orvoksi jäänyt ja sittemmin kasvatti-isänsä kuoltua yksin elävä nainen päätyy erinäisten vaiheiden kautta auttamaan maalareita; kirkon opit ovat etäiset, mutta maalarit huomaavat hänen kykynsä. Pieni maalariyhteisö elää keskenään, paria poikkeusta lukuunottamatta kirkkoon eivät ulkopuoliset pääse katsomaan keskeneräistä työtä. Väliin tulee tuokiokuvia ympäröivästä kylästä ja yhteiskunnasta, kaikuja Keski-Euroopasta saakka.
Kirjan kieli on rehevää, yllättävänkin krouvia. Varmaankin kieli on tuollaista ollut, mutta hiukan ihmettelin, että liekö kirkon maalaritkin pyhätössä moisia roisiuksia viljelleet. Mutta kaipa maar sitten...
Kirjan lähetessä loppuaan ajattelin yhä enemmän kirjailijaa itseään, miten hän on idean tälle teokselleen saanut. Itse maalareista ei tietoja ole jäänyt. Kirjailija on katsonut kuvia, täyttänyt tyhjät kohdat mielikuvituksensa ja muualta lukemansa perusteella, rakentanut pala palalta kirkkomaalareille identiteettiä ja koko urakalle väkevää tarinaa.
Asia voi olla oikeasti aivan toisin, tai voihan se olla ainakin sinnepäin miten Kanto on kirjoittanut. Hienosti hahmotettu ja kerrottu joka tapauksessa.
Ja loppukuvaus on voimakas. Kyläläiset juhlivat uudistunutta kirkkoa avausmessussa, mutta maalarit lähtevät jo kohti seuraavaa etappia. Ja kun he etääntyvät kirkosta alaspäin viettävää rinnettä, niin Pelliina katsoo vielä kerran taakseen, muiden kyläläisten syrjimä outolintu, nyt kokeneiden kirkkomaalareiden arvostama ammattilainen itsekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti