Pari kirja-arviota luettuani ja jonkun aikaa emmittyäni ostin ohjaaja-näyttelijä Ann-Luis Bertellin romaanin Heiman. Pitkälti siksi, että muutaman polven takaa löytyvät rantaruotsalaiset juuret kiinnostavat. Siihen tämä Vaasan ja Pietarsaaren väliselle kaistaleelle ulottuva romaani tuntui luontuvan hyvin.
Heiman kertoo Elofista, lapsena täysorvoksi jääneestä konstikkaasta miehestä, joka saa sodassa elinikäisen trauman ja juopotteluakin kertyy sitten riittävästi. Aika tyypillinen runko, näitä mahtuu Suomessa melkein kolmetoista tusinaan. Kirjan nimi ja lanseeraus nostavat keskiöön Elofin perimää maapalaa ja kotia ja sukupolvien yli kantavaa tunnesidettä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että kirja rakentuu Elofin vaimon Olgan ympärille. Vakaa nainen, "hyvä työihminen" - ei mitenkään epätyypillinen tapaus Suomen kirjallisuudessa sekään.
Kirjassa eletään Elofin elämänkaarta kansalaissodan ajoista viime vuosidadan lopulle. Täysin ruotsinkielisellä maaseudulla sijainneen talon ja kylän tapahtumat välittyvät hyvin. Tämä onkin kirjan paras anti. On kuin kurkistaisi ah niin tuttuun, mutta kumminkin vieraaseen maailmaan. Toki odotin myös kieleltä hieman paikallisuutta, mutta ehkäpä hyvä näin; Pohjanmaan ruotsalaismurteet ovat toiskieliselle aika haaste...
Heiman tarjoaa useita hienoja oivalluksia - esimerkiksi sen, miten vierasta Suomen kieli vain pari peninkulmaa Seinäjoelta vielä sodan aikana oli. Elof pääsee sukulaismiehen tehtaaseen töihin Tikkakoskelle, ja mieshän on suomen suhteen täysi ummikko! No, siellä ja sodassa kieli karttuu, ja kiinnostavaa onkin miten tämän taidon turvin pikkutilan eläjä pääsee metsäfirman ostomieheksi. Sitä elämää olisin lukenut enemmänkin.
Kirja on hyvä, ja toisaalta ei kovin. Keskushahmo Olga olisi kannattanut nostaa paremmin esille ja rakentaa tarina sen varaan. Elof on henkilönä liian hauras kantaakseen päähenkilön hahmoa. Eli vähän enemmän siitä, miten Olgan elämä alkoi rakentua miehen omistamalla maatilkulla ja miten langat asettuivat hänen käsiinsä. Tuleehan se esille, mutta ikään kuin siinä sivussa. Kirjan lopussa oleva parin lauseen pätkä Olgasta kiteyttää hyvin kirjan ydintä: "Hon stöttade honom och tröstade honom, hon gjorde det hon alltid gjort. Hela sitt liv hade hon tagit hand om denna man, hela sitt liv hade hon fångat hans tårar i sina händer."
Toinen kielteinen havaintoni koskee kirjassa aloitettuja lukuisia juonenpätkiä, jotka jäävät irrallisiksi. Sten-pojan varisjuttu, naapurin kehitysvammainen Saga - ja miten lopulta kävikään juoppo-Viktorille? Vaikka kirja on kirjoittajan mukaan fiktiota, vaikuttaa se sukuromaanilta, johon sitten puolivahingossa on ymppäytynyt yhtä ja toista pienempää elävästi edetystä lähisuvun elämästä.
Karsimisen tarvetta olisi ollut ja vastapainoksi lisää syventymistä toisaalle!
Mutta arkinen elämä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla välittyy hyvin. Sitä oli kiinnostavaa lukea ja taidanpa tutkailla tätä kirjallisuusgenreä hiukan laajemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti