Minulla on silloin tällöin näitä projekteja, joissa johonkin kirjailijaan innostuttuani vetäisen koko tuotannon. Nyt projektina on Elisabeth Strout, 3/5 kirja menossa ja seuraava jo alkamassa.
Pikkukaupungin tyttö on Stroutin esikoisteos vuodelta 1998. Kirja kertoo 15-vuotiaasta Amystä ja hänen Isabelle-yksinhuoltajaäidistään Shirley Fallsin pikkukaupungissa jossain Uuden Englannin seudulla. Kunnollinen ja jonkun verran neuroottinen Isabelle kasvattaa tytärtään kohti niitä toiveita, joita hän itse ei sattuneista syistä saanut toteutettua. Kirjassa on tukahdutettuja tunteita, puhumattomuutta, mutta myös paljon peiteltyä rakkautta kasvavan tyttären ja äidin välillä.
Amy alkaa löytää seksuaalisuuttaan ja kirjan keskivaiheilla kulminoituu hänen ja matematiikanopettajansa pikku hiljaa etenevä suhde. Tätä oli toisaalta hieman epämiellyttävää lukea, vaikka se on erittäin hyvin ja luonnollisesti kirjoitettukin. Vaihto-oppilasvuodeltani muistui mieleen vastaava tapaus, kun koulumme yhteiskuntaopin opettajan aikuinen poika tuli sijaistamaan jotain opettajaa ja hänen ja yhden 15-vuotiaan tytön välille kehittyi suhde. Muistan vielä joidenkin opettajien vaivautuneet ilmeet ja sen, miten asiasta puhuttiin kuiskutellen.
Isabelle tekee työtään tehtaan toimitusjohtajan sihteerinä tunnollisesti ja odottaa vastakaikuja romanttisille tunteilleen esimiestään kohtaan. Hän hakee sijaansa toisaalta sen haavekuvan pohjalta, mikä hänellä on periaatteessa paremman väen edustajana - hänestähän piti tulla opettaja; toisaalta työn arki on olla samassa konttorissa rahvaanomaisten jenkkinaisten kanssa (sitä sosiologiaa on kuvattu erittäin herkullisesti!). Sosiaalista elämää ei juuri ole kummankaan ryhmän, tässä yhteydessä voisi jopa sanoa luokan, kanssa.
No, asiat kehittyvät. Strout osaa dramatiikan, ja vaikka lopussa on ehkä vähän sovinnaisuuttakin, niin kirjaa ei todella voi jättää kesken.
Strout kirjoittaa hyvin; kieli on elävää ja se välittää vahvoja tunnelmia ja maisemia. Minulle tulee voimakas halu päästä katsomaan noita maisemia (sama tunne kuin toisen lempparini Annie Proulxin Laivauutisia lukiessani). Jos tässä vielä joskus matkustamaan pääsee, niin tuo kolkka molemmin puolin Kanadan rajaa on kohteena!
On aina mukavaa, kun löytää uuden kirjailijan, jonka tuotannon haluaa ahmia. Proulx on jo melkein kokonaan koluttu, Strouttia on vielä pari jäljellä eli seuraavaksi Olive, taas -kirjaan, jossa muuten tapaamme myös tämän edellä mainitun Isabellenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti