Nuori mies nimeltä Heikki Herlin kirjoitti kirjan taloustoimittaja, kustantaja Niklas Herlinistä. Mietin syksyllä kirjasta kertovien lehtijuttujen yhteydessä, että onkos tämä nyt oikeasti kirjan väärtti. Herlinin dynastian sisälle on tietysti mielenkiintoista kurkistella, mutta...
Niklas eli Niko Herlin oli yksi Koneen "ruhtinaan", itsevaltaisen Pekka Herlinin lapsista. Muistan Nikon toimittaja-ajoiltani, hänen boheemit tapansa ja kovan taloustoimittajan maineen. Ja Herlineistähän on muutenkin saanut lukea paljon, erinomaisesti hoidettua Kone-yhtiötä koskevista uutisista suvunsisäisiin ristiriitoihin, joista Koneen ruhtinas -kirja kertoi inhorealistisesti.
Ei varmasti ole ollut helppo kirjoittaa kirjaa isästään. Mutta hyvä että Heikki Herlin teki niin; teos on empaattinen ja hän onnistuu tasapainoilemaan hyvin sen välillä mitä on pakko kertoa, kun kerran kirjahommaan on ryhtynyt. Kirjoittaja kertoo riittävästi - vaan ei liikaa - Herlin-dynastiasta ja yhden Suomen rikkaimpiin kuuluvan perheen elämäntyylistä taustaksi ristiriitaiselle ihmistarinalle nimeltä Niko Herlin, joka kirjoittajan mukaan oli parhaimmillaan juuri isänä hänelle sekä kehitysvammaiselle isosiskolleen.
Kirjassa mennään Nikoa lähelle; hänen tärkeisiin asioihinsa, ilon lähteisiin ja pelkoihin sekä paljastavaan, jopa brutaaliin avoimuuteen. Kirjassa kuvataan hänen ja lastensa välistä suhdetta lämpimästi. Väkisinkin siinä kirjoittaja tulee avanneeksi itseään ja omaakin pelokkuuttaan lukijoille - samalla onnistuen pitämään piilossa omaa yksityisyyttään; tämä jännite seurasi koko kirjan läpi eikä lopulta tullut kovinkaan selvää kuvaa, että mikäs tämä Heikki Herlin sitten on miehiään... Taitavasti kirjoitettu!
Osa kirjan fiilistä ovat tunteikkaat, ihon alle menevät lauseet. Nikon kuoleman yhteydessä poika kirjoittaa: "Pian ikävöisin isän lisäksi isäni poikaa, sitä osaa itsestäni, joka oli elossa faijan ollessa paikalla." Luontokuvaukset ovat eläviä - isä onnistuu siirtämään pojalle luonnontuntemustaan - ja kun Nikon kuolemaa kuvaavassa loppuluvussa Heikki kuvaa syksyä, miettien jos Niko vielä eläisi, niin hän olisi varmaan katsomassa Porkkalassa lähteviä muuttolintuja. Mutta: "Isä ei ollut enää tarkkailija, hän oli osa lähtöä."
Onko tämä elämäkerta vai autofiktiomainen romaani oikeasti eläneestä ihmisestä? Ehkä vähän näitä kaikkia. Sitä paitsi - pakkoko kaikkien elämäkertojen tai muiden tällaisten on keskittyä silmäätekevien yhteiskunnallisiin saavutuksiin? Tarina miehestä, jolla olisi ollut valinnanmahdollisuuksia vaikka muille jakaa, mutta jonka parhaaksi ominaisuudeksi mainitaan rooli isänä, on lukemisen arvoinen.
Mutta vähän risujakin. Tekstin huolimaton viimeistely hiukan ihmetyttää. Luulisi, että Niklas Herlinin omistaman kustantamon oikolukijat olisivat tehneet työnsä tarkemmin. Syntyneen kuvan pohjalta voisin kuvitella, että jos olisi kyennyt, olisi itse maestro antanut lukuisista kirjoitusvirheistä hyvin äänekästä palautetta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti