P. Mustapää: Elämän kauneus

Elämän kauneus, isäni ja Läkkiseppä Lindblad

P. Mustapään runot läkkiseppä Lindbladista ovat ihania ja naturalistisia onnen kuvauksia. Äitini rallatteli Mustapäätä usein ja erityisesti tätä Elämän kauneus -värssyä, selvästi isääni tarkoittaen:
 

Tämäkin, kuten äskeinen laulu,
on laulu Lindbladin.
Hän menee järvelle kerran,
käy kokemassa merran,
saa hauen ja kaksikin,
ja kävellen niittuista rantaa
hän haukia vitsassa kantaa -
oi aamua sunnuntain!

Oi aamua! Lindblad kulkee.

Miten kaislikko tuoksuukaan!
Hän astuu kiven ääreen
ja uppoo puolisääreen
ja jatkaa vaellustaan,
ja saapas litkuu ja lotkuu
ja Lindbladin lanne notkuu -
oi aamua sunnuntain!

Oi aamua! Pellon luona

on pehko tuomien -
oi haju huumaavainen,
oi kauneus kaikki mainen
on yllä pehkon sen!
Nyt Lindblad tertun taittaa,
koreaksi rintansa laittaa -
oi aamua sunnuntain!   

Oi aamua! Lindbladin terttu
on aivan suloinen.
Ei kertoa voi kieli,
miten hyvä on Lindbladin mieli:
hän kulkee laulaen
yli pehmeän ruohomaton,
Oi onni kuvaamaton!
Oi aamua sunnuntain!

P. Mustapää alias Martti Haavio kirjoitti Lindblad-runot Jäähyväiset Arkadia-kirjaan sodan loputtua. Ehkä hän ihanteellisena ihmisenä, sotaa edeltävien utopioiden rauettua liitti läkkiseppään joitain haavekuvia itsestään: Lindblad on luonnonlapsi, hän asuu yksikseen mökissä ja pihalla on kanoja, kissa, kukko ja kaniini. Lindblad kalastaa ja soittaa haitaria. Vähän filosofiakin ja erakkoa hänessä on.

Niin kuin oli isässäni, haitarinsoittaja hänkin. Isä teki kovaa työtä kuorma-autonsa kanssa, mutta sen vastapainona ennen ajoon lähtöä tai varsinkin viikonloppuisin hän lähti eräretkilleen, usein "aamuklapsanteella" varhain kalalle tai jos työt sallivat, niin iltaisin teltan kanssa pariksikin päiväksi.

Nousit tänään, läkkiseppä, varhain

hyvän unen jälkeen. Huomenta

sanoit, läkkiseppä, kissallesi

astuit sitten aamuun hymyilevään

hymyilevin naamoin.

Nauroi aurinko.

...

Antakaamme, kukko varhainen,

antakaamme, kanat varhaiset,

antakaamme, pieni kaniini,

tunnustusta Lindbladille,

hän on ahkera!

Äitini todella kutsui isää usein Lindbladiksi ja tuo runon läkkiseppä tuli minulle pienestä pitäen tutuksi. Muistan Lindblad-runot miltei ulkoa itsekin. Ja on mukava miten runon säkeet tuovat vuosikymmenienkin perästä mieleen tutut kaislikot Röhmönrannassa... hauki potkaisee rantaviivalla, työnnämme ruuhen vesille ja koemme katiskat. Pikkupojalle saaliin tulo on aina jännittävää. Ja sitten rantaan, rantapajusta taitetaan vitsa kaloja varten ja kannetaan siinä saalis kotiin. Oi aamua sunnuntain!

Kesäinen aamuyö on jotain aivan erityistä. Tuomen tuoksu ja aamukaste, kun kylä herää...
Lindblad-runoissa kuljetaan paljain jaloin pihasaunion peittämällä pihamaalla, käki kukkuu jossain kaukana ja kesä tuoksuu:

Antakaamme, kukko varhainen,

antakaamme, kanat varhaiset,

tunnustusta herra Lindbladille,

joka kuusi päivää ponnistelee

mökissänsä läkkisepän töissä,

suokaamme nyt hänelle lepopäivä:

musiikkia, aurinkoa.

Niin, ja tyttö ...

Rakkaus! Niin, läkkiseppä Lindblad!

 

Isä kuoli toista vuotta sitten ja niin maailmassa oli taas yksi haitarinsoittaja vähemmän. Hautajaisissa lapsuudenkaverini kertoi, miten hän pienenä tyttönä kotinsa pihalla katseli, kun isäni meni kohti järven rantaa omille salaperäisille luontoretkilleen. Nuuskamuikkusena tuo tyttö oli silloin isääni pitänyt. 

Ja Mustapää lopettaa: 
 

Oi, läkkiseppä Lindblad,

pois eritä kohta saat

sinä onnesta, elämästä,

ota vaarin, Lindblad, tästä

te muut myös ottakaat!