perjantai 26. heinäkuuta 2019

Christoph Hein: Gegenlauschangriff

Arvostettu saksalaiskirjailija Christoph Hein on tehnyt välillä kirjan itsestään. Kirjan nimi on erittäin vapaasti käännettynä/väännettynä jotain ”vastasalakuunteluhyökkäyksen” tapaista, siinä Hein käy lyhyissä teksteissä läpi monenlaisia elämänsä tapahtumia.

Olen lukenut Heinin kaikki suomeksi käännetyt romaanit läpimurtoteoksesta ”Vieras, ystävä” lähtien ja muutaman saksankielisen päälle. En ymmärrä, miksi kustantajan kiinnostus käännöksiin lopahti 1990-luvun alussa. Saksassahan Hein on ollut näkyvä ja pidetty kulttuuripersoona; tuottelias näytelmäkirjailija, rohkea toisinajattelija DDR:ssä (ja vähän BRD:ssäkin), yhteissaksalaisen PEN-klubin ensimmäinen puheenjohtaja.

On hämmästyttävää, miten hän sai aikanaan julkaistua tuon erikoisteoksensa tai sitä seuranneen ”Tien  loppu” -romaanin. Jälkimmäisen julkaisukuvioista kertookin yksi kirjan kiinnostavimmista kirjoituksista; miten 1980-luvun lopulla harppi-Saksan kulttuurikaaderit pyysivät Heinia kirjamessuille lukemaan katkelmia uudesta kirjastaan - nimi ja aihe oli painettu ohjelmaan ja kaikki - kunnes h-hetken lähestyessä puoluepomot eivät uskaltaneetkaan antaa kirjalle painatuslupaa. Sitä seuranneet kuviot on selostettu kuin jännitystarinassa - ja kas: lopulta omaksikin yllätyksekseen kirjailija sai käsiinsä painetut sivut - aivan toisen kirjan kansilla tosin! Kun asiasta nousi pikku tapaus sopivasti Berliinin muurin murtumisen kynnyksellä, oli tämän ”Horns Ende” - teoksen kakkospainoksen menekki taattu.

Hein kuvaa harppi-Saksan kyttäysilmapiiriä omakohtaisten kokemusten kautta. Kehenkään ei voinut luottaa mutta luovimiselle tuntui kuitenkin toisaalta löytyvän sopivat väylät. Sensuuri vahti kirjoittajia, käsikirjoituksia piti kirjoittaa uudelleen mutta joskus riitti kun vain taittoi tekstin sellaisenaan ja muutti fonttia...

Piikkejä kohdistetaan myös yhtenäis-Saksaan, sen arroganssiin ja päällepäsmäröintiin ja tilannetajun puutteeseen. Omakohtaisimmin Hein kuvaa 2000-luvun alun episodia, kun hänet oli valitti berliiniläisen Deutsches Theaterin pomoksi, vaan päätti kuitenkin vetää ilmoittautumisensa takaisin lähinnä ”Saksan demokraattisessa länsiosassa” syntyneen kaunaisen kritiikin seurauksena.

Pidän tällaisista kirjailijakuvista, on ne sitten itse tai toisten kirjoittamia. Jos on tullut tutustuttua tuotantoon lähemmin, avaavat tuollaiset kirjalliset makupalat jo luettuja romaaneja lisää; maustavat jo kerran koettua hyvää lukuelämystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti