Jevgeni Volodazkin: Lentäjä

Nyt kun Ljudmila Ulitskajan laaja tuotanto alkaa olla kahlattu, alkaa olla tarvetta löytää uusia tuttavuuksia venäläisestä nykykirjallisuudesta. Jevgeni Volodazkin, keskiaikaisen kirjallisuuden ja historian tutkija, vaikuttaa lupaavalta. Hänen toinen romaaninsa, henkevä ja arvoituksellinen Lentäjä oli hieno kokemus. Vajaassa 400 sivussa oli tapahtumia neuvostovaltion tuhoamisleireistä syväjäädytykseen, mutta enemmän sitä kuitenkin luonnehtii tapahtumattomuus ja ajan ulkopuolinen tarkkailu. Ikäänkuin seuraisi peliä, jossa aika ei etenekään janan toisesta päästä toiseen, vaan enemmänkin ympyrää. Tai vaan jotenkin muuten kuin mihin on tottunut.

Kirja kertoo vuonna 1900 syntyneestä Innokenti Platonovista, nuoren neuvostovaltion uhrista, joka Solokan vankileirillä selviää varmalta tuholta suostuessaan ihmiskokeeseen, syväjäädytykseen. Ironista, että sitä kehittänyt tiedemies on itse passitettu vankileirille hänen ilmaistuaan, että syväjäädytys saattaa toimia eläimillä, mutta ei ihmisillä. Neuvostovaltion usko ”tieteeseen” oli vahva, ja jos sitä epäili - vaikka olisi alansa huippututkija - niin leirille vaan, pakotettuna kokeilemaan elävillä ihmisillä.

Mietin, millä lailla tätä pitäisi rinnastaa Leninin balsamointiin?

No, Innokenti sulatetaan vuosikymmenten jääunesta 1990–luvulla. Saksalainen lääkäri Geiger seuraa Platonovin toipumista ja opastaa häntä aivan toiseen aikakauteen. Platonov alkaa pala palalta kasata omaa ja maansa historiaa, elää samalla lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1900-luvun alussa ja aikuisuuttaan lähes vuosisata myöhemmin. Fyysiseltä iältään vielä nuorena miehenä, mutta kronologisesti katsottuna melkein satavuotiaana. Ratkaisu antaa hyvän mahdollisuuden vallankumouksen jälkeisen sekasorron ja tuhoamisleirien kuvaukseen samoin silmin joilla sitten päivitellään 2000-luvun vaihteen öykkärikapitalismia ja ulkokultaisuutta.

Platonov tapaa nuoruudenrakastettunsa juuri ennen tämän kuolemaa, ihastuu tämän pojantytär Nastjaan ja he menevät naimisiin. Nastjan voimakkaan tämänpuoleisuuden ja elämänhalun kautta ristiriita - tai jännite - Innokentin puoli-ikuiseen, nostalgiaan ja muistoihin yhä enemmän takertuvaan hahmoon korostuu.

Kirjan arvioinut Hellevi Matihalti kirjoittaa, että ”Lentäjä on kuin loistava täydellinen kaari – tai ehkä sittenkin ympyrä, kuin aika ikuisuudessa, ilman alkua ja ilman loppua, koska kuolema ei ole loppu.”

Aika - mitä oli eilen, tänään, huomenna - ja ajattomuus kulkevat kirjassa rinnakkain jännällä tavalla. En varmaankaan pystynyt tästä jännitteestä kertalukemalla kaikkea ammentamaan. Kirjan luettuani jäi vähän epätietoinen olo. Mitä kaikkea kirjailija koitti sanoa? Jäikö isoin osa hoksaamatta... pitää lukea Lentäjä aika pian uudestaan.