Työreissulla auton radio oli Ylen Ykkösellä. Sieltä tuli Klassikkoparatiisi-niminen ohjelma, josta toimittajan lumiaiheisen juonnon jälkeen alkoi kuulua maagista, minimalistista pianon ja viulun hiljaista dialogia. Sävelet pianon diskanttikoskettimilta putoilevat harvakseltaan, kuin aavistuksen verran myöhässä, rytmin vaihtuessa koko ajan. Monotoninen viulunkihnutus taustalla on vuorostaan säännönmukaista ja luo hienon jännitteen pianon soitolle.
Tämä on hiljaisuutta, jossa ikäänkuin aika kiertää, tulee takaisin lähteäkseen sitten taas jonnekin; ja palaa, yhä uudelleen. Tätä ei kuunnella imuroinnin taustamusiikkina...
Säveltäjä on tanskalainen Hans Abrahamsen, teoksen nimenä Schnee. Tunnin mittainen teos koostuu viidestä kaanonparista (näin ohjelmatiedoissa sanotaan, mitä tuo kaanon sitten lie tarkoittaakaan...) Joka tapauksessa noiden parien välissä on intensiivisemmät, tuota meditatiivisuutta paikoin vähän liikaakin rikkovat jaksot, joissa tulee huilukin mukaan. Ja se hyvä puoli niissä on, että sitten jälleen koittavan rauhallisemman jakson hiljaisuus ja toisteisuus tulee taas korostuneempana esiin.
Mieleen tulevat monet minimalistit, hiljaisemmissa jaksoissa Arvo Pärtin Tabula Rasa, rytmikkäämmissä Steve Reich.
Toki teoksen tenho taantuu minuuttien edetessä, toinen puolisko on jo rasittavampaa kuultavaa. Mutta olipa piristävä yllätys kesken ajomatkan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti