Hiukan avasin lahjakirjan epäilevin mielin: eikö tuosta ukonjurnakkeesta ole herutettu jo kaikki kirjalliset mehut irti? Mielensäpahoittaja on loistava hahmo, mutta myös nopeasti kuluva.
No, katsotaanpa mitä Kyrö on keksinyt tällä kertaa.
Mielensäpahoittajan Suomi koostuu Suomi 100-hengessä sadasta kutakin itsenäisyyden vuotta koskevasta tekstistä, vaihdellen muutamasta rivistä neljään sivuun per vuosi. Osin tekstit myötäilevät Suomen tapahtumia, osin herran ittensä. Käydään läpi avioliitto, lasten syntymä ja vaimon sairastuminen, naapurin lähtö Ruotsiin ja sieltä paluu, omat krempat selän kanssa. Pohdiskellaan ajan tapahtumia.
Etäisyys poikiin ja kykenemättömyys asialliseen keskusteluun etenkin esikois-Pekan kanssa tulee riipaisevasti esille; toisaalta Pekan tyttären kanssa - kirjassa likka - synkkaa yllättävän hyvin yhteen.
Likan ja mielensäpahoittajan suhde on sitä kaivattua uutta, mikä heivautti lukukokemuksen alun epäilyistä selvästi positiivisen puolelle. Jostain (kumman?) syystä tämä 2000-luvun vaihteessa syntynyt likka on samalla aaltopituudella isoisänsä kanssa, vai johtuuko asia siitä että Mielensäpahoittajaa lukee hieman uudessa valossa. Hän ei ole niin yksiselitteisen jäärä kuin aiemmin. Jurnutuksen rinnalle tulee elämänviisaita sävyjä.
Hiukan tuo hänen ja likan suhteen läheisyys yllättää. Mutta toisaalta se on lämpimästi kuvattu ja tuo todella kaivattua uutta sävyä hänen hahmoonsa. Ehkäpä vanhakin mies oppii kommunikoimaan. Jos ei vielä omien lastensa niin näemmä sitten seuraavan sukupolven kanssa.
Toinen uudempi asia, mikä etenkin elokuvaversion synnyttämän mielikuvan pohjalta raapaisee uskottavuutta, on herran ajoittainen avaramielisyys. Hän opiskelee italiaa vaimonsa kanssa, puhuu ymmärtäväisesti pakolaisista, ihmettelee Suomi-leijona-vouhkaamista. Kirjan kannen leijonan päässä on karvareuhka, jalassa sukset miekan paikalla. Onko Mielensäpahoittajasta tullut suvakki...
Taitavasti Kyrö on kyllä viestejä tekstin sekaan viskellyt. Kaiken vanhan ihannoinnin pohjalle voisi olla helppoa rakentaa "Suomi takaisin" -tyyppi - ehkä Kyrö on halunnut tätä riskiä välttää. Ja aika hyvin tämän mausteen onnistunut muuten aika väkevään hahmoonsa istuttamaan. Nyt Mielensäpahoittaja alkaa lähestyä Veikko Huovisen hiukan samanhenkisiä, humaaneja hahmoja Konstasta Lentsun Aleksi Rinteelään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti