Joulupaketista paljastui levy, Trees of Eternity. En ole
kuullutkaan. Mitähän tämä on, genreltään kuulemma doom metallia. En minä nyt
mielestäni NIIN raskasta musiikkia kuuntele...
Vaan tämä onkin todellinen helmi. Melodista, kaunista, sen
verran särkijä päällä ja raskas tempo että kolahtaa. Ikuisuuden puut on metallimies
Juha Raivion ja hänen alkujaan eteläafrikkalaisen avopuolisonsa Aleah
Stanbridgen yhteisprojekti; jälkimmäisen elämän traaginen päättyminen luo vielä
oman sädekehänsä musiikin ympärille.
Ekakuuntelulla olisin tittelöinyt tämän jonnekin
"progressiivisen love metallin" suuntaan, mikäli sellaista on
olemassa; nuorena paljon kuuntelemani "Synkän Arkipyhän" (nimitys Aku
Ankasta!) perintöä vaaliva doom metal on mielestäni liian synkkä näin
melodiselle musiikille.
Pidän kyllä raskaasta poljennosta, ja se tuntuu olevan
suomalaisten makuun. Kai tässä on vähän HIM:iä ja Nightwishiäkin. Mutta myös
jotain sakraalista, körttivirretkin ja niiden kaipaus tulevat mieleen.
Pidän myös kontrasteista. Raskaanpuoleisen poljennon
vastapainona Aleahin ääni on kaunis, hauras, samettinen. Vilunväreet nousevat,
mutta kokonaisuus ei todellakaan jätä kylmäksi.
Mietin, että joskus olen kuullut tämäntyylistä laulajaa. Assosiaatio
tuli sitten mieleen yllättävästä suunnasta; kanadalaispoppari Sarah McLachlanin
sumuinen ääni tulee hyvin lähelle. Levyn nimibiisi voisi aivan hyvin olla
McLachlanin levyiltä.
Alkuun levy tuntui
loppua kohden hiukan tasapaksulta, mutta sävyjä alkaa löytyä... Parhaat biisit
so far ovat Eye of the Night ja The Passage, joiden melodialtaan tunteikkaan
kauniita kertosäkeitä tekee mieli hyräillä jatkuvasti.
Valitettavasti levy ei saa jatkoa. Laulaja-Aleah kuoli levyn
äänitysvaiheissa syöpään, vain 39-vuotiaana. Levyn avaava My Requiem, vahva
kappale sekin, on tavallaan sielunmessu. Raivio päätti työstää levyn loppuun,
ja se ilmestyi loppuvuodesta puolisen vuotta Aleahin kuoleman jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti