Jari Tervo: Matriarkka

Pakko tästäkin Tervosta on sanoa, että erinomainen kirja, muutamine isoine puutteineen. Vaikka alku oli työläämpi kuin paljon pitämäni Troikka, paikoin jopa vastenmielinen.

Aihe - inkeriläisyys - tietysti kiinnosti. Kirja kulkee pitkin 1920-luvulla syntyneen keskushenkilö Aamu Karitsantyttären vaiheita vajaan sadan vuoden päähän. Kaikki käydään: 1920-luku, jolloin kaikki oli vielä aika hyvin, olojen kiristyminen 30-luvulla, karkoitus Siperiaan kaikkine kauheuksineen, sota, saksalaismiehitys, siirtyminen Suomeen, palautus Neukkulaan ja vielä viime vuosikymmenten kotiinpaluujutut Suomeen.

Tervolaiseen tapaan paksuun kirjaan on sitten ympätty kaikenlaista tavaraa ydintarinaa rikastuttamaan. Ja kun on runsasluontoisesta kirjailijasta kyse, niin tuppaa tulemaan maittavaan keitokseen liikaa mausteita. Teeman tai parin vähennys olisi tehnyt terää. En ole ihan varma, oliko tuoreet venäläisvetoiset fasisminvastustusliikkeet ja ulkomaalaisvastaisuudet eduksi vai vaan sinänsä ansiokkaasti käsitelty, mutta kirjan kannalta irrallinen teema. Osin mielipiteeseeni toki vaikuttaa, että Venäjän dosentit ja tohtori Lapuat ovat niin vastenmielisiä ilmiöitä, että kiintiö sitä soopaa tulee täyteen jo pakollisten uutisten seuraamisessa.

Tervoa on joskus työläs lukea. Troikka oli poikkeus, Matriarkka vahvistaa aiempia vaikutelmiani. Lauseet on pakattu niin tiiviiksi erilaisia merkityksiä ja tulkintoja, että lukeminen käy työstä. Kuten lause "...hänen kaksosleukansa pullistui kuin yläprammipurje". Guuglasin mikä hiton prammipurje, löytyi selitys:  purjelaivan raakatakilassa märssypurjeen yläpuolella oleva raakapurje. Usein jaettu ylä- ja alaprammipurjeiksi. Eli lie ollut isoleukainen mies...

Tai seuraava: "...Loviisa Skotti oli valloittanut kylän mahtimiehen tämän pyöreitten olkapäitten vuoksi, vaikka niillä ei pyrähdellytkään macaolaisia lähdekyyhkysiä." Mahtaisiko jäljellä olevan 400 sivun aikana tulla joku selvitys a) Macaoon ja b) kyyhkysiin? Ei kunnolla tullut.

Tuo lauseiden liiallinen kuormaaminen rasitti. Jossain ennen puoltaväliä tarina alkoi kyllä vetää. Viimeinen puolisko oli sitten pakko lukea siltä istumalta.

Lisäksi muka- ja mahdolliset tosi-inkeriläiset sanamuodot töksähtävät silmiin. Entä Matriarkka-Aamun isoisän Mooses-waarin kirjoittaminen tuplaweellä, ja Tervon omituinen tapa kirjoittaa kaikki waarin puhumisten v-kirjaimet tuplana. Kummallista wenkoilua.

Tyyli on suureksi osaksi turhan groteskia. Inkeriläisten saaga on muutenkin niin synkkä, että se ei olisi tarvinnut lisämausteekseen perverssejä äärilahkolaisorgioita seurauksineen. Voi tietysti olla, että närkästykseni taustalla on lapsena saamani ihanteellinen kuva inkeriläisistä. Äitini naapuriin oli sodan aikana tullut inkeriläisperhe, sympaattisia ihmisiä joista äiti kertoi usein. Rauhan tultua heitä oli lähdetty viemään iltapimeällä kohti Pohjanlahden rannikkoa, jollakin paatilla sieltä sitten eteenpäin kohti turvallista Ruotsia.

Vai onko kirjailija ottanut tuon teeman juuri siksi? Inkeriläisistä on Suomessa aika ihanteellinen käsitys, Tervo tuo kuvaan varsin raadollisen puolen. Ehkäpä aiheesta.

No, menipäs kriittiseksi. Kuitenkin Matriarkan saaga on mahtava joistain puutteistaan huolimatta. Joukossa on paljon herkullisiakin lauseita: "Simpukkalaiset kansallisuudesta riippumatta olivat ymmärtäneet vapaaehtoiseen kutsuun kätketyn itsestäänselvän pakon. Kyläläiset suhtautuivat kutsuun kuin hymyyn. Vitkaan se syvenee ja levenee ja paljastaa rivin rautahampaita."

Tai tämä ote: "... (päivät) täyttyivät yltyvästä nälästä ja saksalaisten sotakoneitten kaasuista. Mustahtavina löyhkinä ne viipyilivät talojen välissä ja tarttuivat vielä muutaman viikon koivuissa kahiseviin lehtiin. Muistoja tosiasiat eivät turmelleet. Ne valmistetaan eri aineista."

Eikä inkeriläisistä ole liikaa kirjoitettu. Ja tarinan sivutölväisyt eri puolille, kuten putinilaisiin tai suomalaisten umpimielisyyteen ovat sinänsä painavaa tekstiä. 

Ja kaikesta synkeydestään huolimatta kirja päättää Aamun tarinan kauniisti: "Nuo kääntyvät katsomaan minua. Ei, ei , ei mummikulta, Irina huutaa. Tyynnytän heitä hymyilemällä. Ken mitenkin päivänsä iltaan saa..."