Proulxin krouvin wyomingilaiselämän jälkeen runoja. Mutta ei ihan hipsuttelua tämäkään. Luin Hesarista arvion Janette Hannukaisen kirjasta, sitä luonnehdittiin helpoksi, mutta myönteisin termein.
Siispä lukemaan.
Ja onhan tämä konkreettisempaa kuin useimmat runokirjat, vaikka "Unirunoja" -jaksossa mennäänkin unisymboliikkaan kyllä meikäläisen makuun liian pitkälle (yleensäkään kun en ole uniselittelyistä tai uniproosasta kiinnostunut).
Mutta pääosin tästä elämästä. Elämänmyönteistä, mukavalla tavalla arkista:
Näen entistä selvemmin
minussa on loisia matoja lyöntivirheitä kaatunutta
kaakaota sohvapeitolla horjahduksia
alttarilla, poikittain parkkeerattuja sitikoita
hankkimattomia lapsia ja huolimatonta hellyyttä.
Ota pois.
En näytä mitään sinulle
ennen kuin tunnustat
mitä etsit silloin kun et tiedä katsovasi
Ja tästäkin pidin, jotenkin selittämättömällä tavalla:
Sinä annat surun olla
raavit silmieni alle veneet
pehmeillä kaisloilla
veneen keula hapertuu, morsiushunnun kangas
Sinä annat surun olla
kuin suuret lumpeet, kyyneleet
perhoset lentävät rankkasateessa
hyttyset väistelevät rakeita
(...)
Annat surun olla
se muuttuu laatikoksi
joka liikkuu minussa edestakaisin kuin matkalaukku auton
takakontissa jyrkässä kaarteessa
Annat surun olla
tehdä työtään
meistä tietämättä
meidän siitä tietämättä
paisua tyhjäksi
Hannukaisen teksteistä tuli mieleen Lauri Viita. Paikoin runot etenevät kuin moukariniskut. Esimerkiksi seuraavaa(kin) runoa lukiessani huomasin omaksuvani takovan lukutyylin, kuin isot kivenmurikat kieppuisivat rompoolissa:
Kun äidit ovat poissa, talo virtaa kahtia
huoneet kääntyvät nurin kuin paidat pesukoneessa.
Sauna puhaltaa savut sisään, rapisee lattialle laastisiivuja
kuin vaaleanpunaisia kyyneleitä (...)
Suuri osa runoista kuvaa äitiyttä ja tyttäriä, kasvamista. Varmaan tuttuja tuntemuksia kelle tahansa vanhemmalle. Kokeile siipiäsi. Lennä vahingossa kun et muuta voi:
Tyttäret haukottelevat rahisevan kuvaruudun pinnalla
heidän äänensä nousee ilmapallojen päälle kun nhe innostuvat.
Tyttäret antavat puhelimen soida pitkään
jos kännykän näytössä vilkkuu sana "äiti"
mutta kun heillä on outoa kipua alaselässä tai
he viiltävät peukaloon avohaavan
he haluavat että äiti vastaa heti.
Tyttäret pyörittävät hiussuortuvaa mietteliäänä
niin kuin nelivuotiaana purkkaa sormen ympärille.
Tyttäret vastaavat "joo" "mm" ja "oikeesti?"
He haluavat kuulla "hyvä, totta kai kultaseni
ja kyllä sinä varmasti pärjäät, valitse oma tiesi minä tuen sinua
mihin tahansa menetkin".
Vaikka olisit kirvesmurhaaja sinä olisit vieläkin minun lapseni.
Istun täällä patjallani kuin kohdussa
havahdun hereille heti kun ilmestyt pyjamassa
ääneti ovelleni keskellä yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti