Fine just the way it is - hyvä nimi kuvaamaan elämää Usan Wyomingissa, naturalismin hengessä.
Näin on hyvä on Proulxin kolmas kokoelma samasta aiheesta. Luonto on suuri, olosuhteet kovat, ihmiset sen mukaisia.
Tällä kertaa ollaan suurelta osin historiassa. Joku novelli kertoo
villihevosien kesyttämisestä ennen muinoin tai biisonien metsästämisestä
ajamalla elukat jyrkänteeltä alas. Ollaan uudisraivaajia keskellä
ei-mitään. Kiinnostavia nämäkin, mutta lähempänä nykyaikaa koskevat tarinat ovat kirjan parasta,
karua ja kovaa maata niissäkin kuvataan. Lähdetään sitten öljynporaushommiin, kaasukentille tai Irakin sotaan.
Monissa novelleissa käy huonosti. Esimerkiksi päätösnovelli Maha pystyssä
ojassa koulun dropout Dakotah päätyy Irakiin, paras ystävä
kuolee, itseltäkin amputoidaan käsi ja (melkein ex-) aviopuoliso ruhjoutuu
henkitoreisiin. Samaan aikaan heidän pikkulapsensa putoaa isoisän
pakettiauton lavalta ja kuolee.
Tai kun Aasin todistuksessa eräjormamainen avopari retkeilee ja vaeltaa puolet
ajastaan. Pitkään ollaan kimpassa, sitten Markille ja Catlinille tulee bänät (siihen johtava riita on maukkaasti kuvattu!) ja nainen lähtee omin päin pitkälle
vaellukselle jo lakkautetulle reitille. Uskaliaan kiipeämisen
jälkeen jalka jää valtavan murikan väliin ja Catlin on nakelissa siinä yötä
päivää, lopullisesti. Vääjäämättömästi lähestytään kuolemaa, mutta se on kerrottu tyylillä.
Sama juttu kuvattaessa uudisraivaajaperheen molempien puoliskojen yksinäistä loppua novellissa Vanhoja cowboylauluja.
En pidä kuolemalla tai onnettomuuksilla mässäilystä, en sitten lainkaan.
Mutta taitavasti Proulx kirjoittaa tuosta karusta maasta ja elämästä siellä. En
kokenut tarinoita sittenkään synkiksi, niissä oli taitavasti kätkettynä jotain karheaa kauneutta pienistä ihmisistä keskellä suurta luontoa. Fine just the way it is.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti