Pääsiäisviikon merkeissä tartuin Gösta Ågrenin 20 vuotta sitten kirjoittamaan runokokoelmaan. Rakentaja perustuu Markuksen evankeliumiin Jeesuksesta, ågrenilaisin sanakääntein kerrottuna.
Aika hyvä kirja, vaikka suurelta osin menikin ohi. Osaksi Ågren pudottelee hyvin vaikeaselkoisia lauseita, jonne on siroteltu täysin irralliselta tuntuvia sanoja hämärtämään muutenkin hankalaa tekstiä. Eli väliin vähän väkinäistä.
Mutta mukana on myös makuuni (ja käsityskykyyni...) sopivaa hienoa runoutta; lauseita, joita tekee mieli maistella kerta toisensa jälkeen. Kuten tämä:
Lukija, rakkaus on
salaisuus, joka odottaa
tuulta, se ei ole valinta
rakastaa tai olla rakastamatta
Ågren taustoittaa alussa teostaan muutaman sivun kuvauksella Markuksen evankeliumista. Sitten seurataan Jeesusta Galileasta Golgatalle, mutta ei tiukan raamatullisesti; puolet runoista voisi olla ihan toisenlaisessakin teoksessa. Mutta tämä "markuslaisuus" sitoo hyvin rakennetta, ja kirja loi oikein hyvin pääsiäisajan tunnelmaa.
Kun hän lähestyi,
opetuslapset heräsivät
työstään kuin
unesta
ja kerääntyivät niiden rajojen
sisään, jotka ympäröivät...
...tätä kertomusta
sanansaattajasta, joka tuo ihmiselle viestin
hänen omalta sielultaan.
Kirjaa voi mielestäni kutsua uskonnolliseksi, mutta sellaisessa mielessä, joka sopii myös mainiosti ei-uskonnollisen lukijan hyllyyn. Siinäkin mielessä taidokkaasti tehty.
Ågren on oikeastaan aforistikko. Mutta ei sellainen, jonka tiiviin kiteytetyistä lauseista olisi tiristetty kaikki mehut pois (Envall...), ja jäljelle jätetty vain ydin, vaan nuo aforistisetkin kohdat ovat runollisia, niissä on jotain enemmän; tunnetta, sävyjä, tulkintaa. Mahdollisuuksia ymmärtää viesti joka lukemalla hiukan eri tavoin.
Sanoman kaipaus
on ainoa sanoma,
joka kantautuu perille
Ja taas ihmettelen, miksi minua viehättävät nämä tiukat vasemmistolaiset runoilijat, Andersson myös, vaikka en heidän poliittisia näkemyksiä kovin allekirjoitakaan. Ehkäpä dialektiikka toimii runoudessa, vaan ei yhteiskunnassa...
Mutta ainakin sillä tavalla saa kiintoisaa veivausta teesien ja antiteesien välillä!
Se, että ihminen ei enää kestä
elää kertomuksessa, josta puuttuu
mieli, tekee kertomuksen
mielekkääksi.
Ihastuin Ågrenin runoihin hänen voitettuaan joskus 25 vuotta sitten Finlandia-palkinnon kirjastaan Tääl. Ostin sitten puolenkymmentä muutakin, ne eivät ihan niin hyvin kolahtaneet.
Mutta niinhän sitä sitten käy, että sitä vain jonain iltana menee kirjahyllyn ääreen, huomaa, että kas, tuollainenkin kirja kuin Rakentaja. Katsotaanpa... ja parikymmentä vuotta vanha ostos avautuu kuin uudestaan.
On ihana omistaa hyvä kirjahylly, joka osaa yllättää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti