Viime vuosien aito (=umpi) -suomalaisen meiningin yleistyminen ja toisen kotimaisen kielemme ja kulttuurimme vähättely on ajanut meikäläisen lueskelemaan, että milloinkas ne "rantaruotsalaisemme" Suomeen tulivatkaan. Kumpi oli ennen, muna vai kana. Ja taitaapa olla niin, että munaksi luultu olikin osittain kana, mutta myös päinvastoin...
Svenska Litteratursällskapet i Finland tuottaa neliosaista historiasarjaa Suomen ruotsalaisesta historiasta. Olen edennyt ensimmäisen osan loppusivuille, Kustaa Vaasan aikoihin. Jotain luulin asiasta tietäväni, mutta paljon syvemmälle mennään. Monenlaista väkeä täällä on liikkunut, on tultu lännestä ja idästä ja menty itään ja länteen. Kun (lähes) tyhjä länsirannikko asutettiin länsinaapurista 1200-luvulta lähtien, niin 1400-luvulla veikin muuttovirta takaisinpäin. Suomesta eli itämaasta muutettiin enemmän valtakunnan länsiosaan kuin sieltä tännepäin.
Kirjan pariin vei lähinnä oma henkilö- ja sukuhistoriani. Täysin suomenkielisyyden keskellä Itä-Satakunnassa kasvaneena sain viime kesänä tietää, että Laviassa syntynyt isovaarini suku on ollut ruotsinkielistä ainakin 1800-luvun puoliväliin saakka. Eli isovaarille on varmaan laulettu joskus ruotsinkielisiä kehtolauluja. Hänen isoäitinsä oli kasvanut hauskalta kuulostavassa paikassa nimeltään Vittisbofjärd, "huittislaisten eräasumusten selkävesi", suomeksi kyllä tuttu paikka Ahlainen. Siellä on vanhan ruotsalaisasutuksen peruina ollut noihin aikoihin vielä vajaa viidennes ruotsinkielisiä, mutta sitten alue suomalaistui täydellisesti hyvin nopeasti.
Edelleenkin kartta on täynnä ruotsinperäisiä nimiä: Pastuskeri, Puuskeri, Kellahti, Kyörtilä ja niin edespäin. Hauskaa!
No, samoja sukujuuriani nuo Ala- ja itäisemmän Satakunnan eräväki ovat olleet, jotka Ahlaisten ja Merikarvian seuduilla erällä kävivät. Sinänsä mielenkiintoista, että noihin aikoihin rannikot olivat asutuksesta tyhjiä (merirosvot?) ja vain satunnaisen ja ohuen erästelyn piirissä. Sama tilanne oli etelärannikolla, vanhempi ja vakituisempi asutus alkoi vasta Salpausselältä. Eli melkein tyhjään maahan Ruotsista tänne silloin 800 vuotta sitten tultiin. Mutta oli toki tultu ennenkin, ja muualta, ja menty taas. Historia on täynnä kansojen ja heimojen liikkeitä.
On tietysti makuasia, mikä merkitys historialla on. Tämän päivän tilanteesta meidän pitää ratkaisujamme tehdä. Toisaalta maantiede ei muutu. Jos vielä 1800-luvulla länsirannikon kylistä käytiin tiiviisti Tukholmassa kauppamatkoilla - yhden esi-äitini perheestä näkyy perheenisä hukkuneenkin Tukholmassa tuollaisella kauppamatkalla - niin samaa suuntaa kannattaisi elvyttää nytkin. Muutenkin kuin niin, että ruotsinkielisemme kasvavassa määrin muuttavat länsinaapuriin leveämmän leivän perään ja pakoon ahdistavammaksi käynyttä ilmapiiriämme (kauniin äidinkieleni kamalin lause on "Suomessa puhutaan - vain - suomea").
Voisimme kääntää historian eduksi. Kun kerran läpi historian on ollut luontevaa, että suomenniemelläkin on ruotsia puhuttu ja saatu paljon hyvää (toki muutakin...) siitä emomaasta kulttuuriimme, niin revitään siitä sitten ilo irti. Norjaan ja Ruotsiin mahtuisi enemmänkin suomalaisyrityksiä tuotteineen. Olisi helpompi saada jalansijaa, jos menisimme sinne heidän omaa kieltänsä astinlautana hyödyntäen. Siihen eivät britit tai saksalaiset pysty.
Kaikin keinoin meidän pitää pyristellä, ettemme putoa tuosta Pohjoismaiden viiteryhmästä, sillä sinne me ensi sijassa kuulumme. Talousmittareilla olemme jo huolestuttavasti takana.
Kirja kertoo, että elämä Ruotsinmaalla ei ennen kristinuskon tuloa ollut sen "kehittyneempää" kuin täälläkään. Kristinusko ja se osa sivistyksestä ja kulttuurista mikä lännestä tuli, tuli kyllä Ruotsin kautta, mutta enimmäkseen eteläisempänä tuontitavarana. Ruotsalaiset uudisasukkaat tulleet minään sivistyskansana alkukantaisen barbarian keskelle, olosuhteet nyt eivät olleet kovin kaukana toisistaan. Myöskään rannikko-Suomen väkivaltaiselta valloittamiselta asuttaminen ei näytä, rannikot olivat ensinnäkin lähes väestöstä tyhjät ja muutenkin kehitys vaikutti varsin rauhanomaiselta.
Ruotsinkielisyys ei Pohjanlahden länsipuolella ole sen vanhempaa perua kuin jossain Satakunnan ja Varsinais-Suomen rannikolla. Ruotsalaisasutus (tai asutus, joka puhui jotain esi-ruotsia) levisi Upplantia pohjoisemmas vissiin samoihin aikoihin kuin tuonne minun Vittisbofjärdiinkin. Ja sitten kohti Norrlantia. Saamenkieliset saivat väistyä, kuten täälläkin. Ja 1700-1800-luvuilta lähtien suomea tai meän kieltä puhuvat. Siinä Ruotsi ei ole toiminut lainkaan mallikkaasti, mutta pakkoko meidän on samoja virheitä tehdä?
Olen lueskellut samaa kirjaa mielenkiinnolla. Tällaiset tiedot ovat hyvin täyttäneet sitä aukkoa, jonka koulun historian tunnit kotimaan historiasta ovat mieleeni jättäneet. Olen pyrkinyt avoimin mielin ajattelemaan Itämaa kirjan kertomaa, suomen niemellä tapahtuneiden asioiden historiana, ilman suurempia etnisiä painotuksia ja ajattelua me suomalaiset, ne ruotsalaiset. Vaikka siitähän tämä teos juuri kertoo. Ei kuitenkaan ollut Suomea tai Ruotsia siihen aikaan. OLi vain eri puolilta tullutta porukkaa tälläkin niemellä.
VastaaPoistaRannikoiden asuttamattomuus, tai ainakin pysyvän asutuksen puute ennen ledunkien(ruotsalaisten siirtolaisveneiden) sinne saapumista, selittyy minun mielestäni viikinkien seilaamisella rannikoita pitkin. Kirjassahan kuvataan ikivanha meritie, joka tuli ruotsin puolelta Ahvenanmaan ohi ja suomenlahden pohjoisrantoja pitkin joko viroon tai edelleen itään päin novgorodiin, joka oli viikinkien paikka. Viikingit ryöstelivät mitä irti saivat, joten paikallisten oli selvempi asua syvällä sisämaassa. Skandinaaviperäiset uudisasuttajat asettuivat rannikoille, sitä mukaa kun viikinkiajan katsotaan loppuneen. Viikingit ottivat vähitellen kristinuskon, ja mahdollisesti ryöstelyt kävivät hillitymmiksi. Rannikkoa alettiin vähitellen asuttaa veneillä tulleilla väellä.
Mielenkiintoista oli lukea suomalaisen tutkijan viime kesänä hesarissa olleessa jutussa arvelujaan kristinuskon juurtumisesta suomen niemelle. Tämä päätteli asioita hautojen asennoista imansuuntien suhteen. Kristittyjä haudattiin pääsiäisajankohdan auringonnousun suuntaa kohti. Tästä voitiin päätellä että kristinuskoa esiintyi maassa paljon ennen piispa Henrikin suomeen tuloa.
Pitkän aikaa noista tapahtumista eteenpäin ei voitu vieläkään puhua Ruotsin valtakunnasta. Oli vain vähän vahvempia kuninkaita siellä täällä. Niinsanottu suomalaisuus muodostui myös aikojen kuluessa sitten tällä puolella lahtea asuneista ihmisistä.