2000-luvun kovamaineisin suomalaisjohtaja Matti Alahuhta on pistänyt johtamisoppinsa paperille. Sen verran mainiota jälkeä hän teki Nokiassa ja Koneessa, että oli aihettakin.
Petyin kirjaan hiukan. Ehkä se on makuuni turhan insinöörimäinen. Oli sitten kyseessä johtamisen avainperiaatteet, henkilöstön kehittäminen tai yrityskulttuurin avainteemat, niin aina löytyy ne viisi pääpointtia, joihin keskittyä. No, onhan se tietysti niin, että jos räiskii haulikolla periaatteita A:sta Ö:hön, niin ei siitä mitään tule. Pitää fokusoida, keskittyä, priorisoida. Tietenkin.
Mutta olisiko tekstiin saanut jollain lailla enemmän henkeä? Meno tuntuu olevan keskeytymätöntä myötätuulta; aina on oltu ensimmäisinä aistimassa markkinoiden muutos, reagoitu oikein ja ajoissa, harkittu kun muut ovat hätäilleet. Vaikkapa näin: "Hallituksella oli ajoittain käsiteltävänään vaikeitakin kysymyksiä. Kolmikkomme toimi kuitenkin aina harkiten, ei kiirehtien vaan yhteistyökumppaneille riittävästi aikaa antaen. Näin keskinäinen luottamus vahvistui päivä päivältä."
Mutta mitäpäs siitä, jos aina on niin hyvin mennyt...
Tuollaista suhteellisen tuoreisiin tapahtumiin perustuvaa bisneskirjaa ei varmaan voi kirjoittaa kuin keskittymällä menestyksiin - joita kieltämättä on Alahuhdan uralla kertynyt. Puisevanpuoleisen menestystarinan vastapainoksi olisin odottanut mainintoja esimerkiksi siitä, missäs ne viisi johtamisoppia olivat silloin, kun Nokia alkoi käpertyä omaan erinomaisuuteensa?
Mutta kehutaan myös. Yrityskulttuuri-osa oli hyvä - siitä olisin lukenut enemmänkin. Omassa työpaikassani vaivaa useiden yrityskulttuurien kirjo, jopa siinä määrin että tulee ajatelleeksi, olisiko syytä perustaa useampi organisaatio eri yrityskulttuureiden pohjalta. Alahuhta käsittelee tätä lukua aika raikkaasti, muita lukuja vaivaava oppikirjakonsulttimaisuus ei tässä vaivaa. Itsekritiikkiäkin on enemmän - esimerkiksi siinä, kun hän tunnustaa aluksi ihmetelleensä, tarvitseeko yritys erityisesti määritettyjä arvoja, jos muutenkin menee hyvin.
Veikkaan, että tästä aiheesta Alahuhdalla saattaisi olla vieläkin enemmän annettavaa.
Henkilöstön merkitystä Alahuhta korostaa tavallista(kin) enemmän. Ja se tuli aika hyvin perusteltua. Tavoitteiden selkeys, niiden jalkauttaminen, viestintä, yrityskulttuuri - lopultakin ne ovat ne yksittäiset työntekijät, jotka ratkaisevat kaiken.
Myös kirjan lopussa olevat evästykset tuleville sukupolville oli hyvä luku. Siinä tuli esille pohjalaismiehen maanläheinen juurevuus. Miehelle ei ole mennyt urea päähän. Siitä isot pisteet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti