Löysin kirjan iltapäivällä kirjastosta ja hotkaisin samantien. Vuoden 1989 miljöö DDR-Unkari-Saksan demokraattinen länsiosa kiinnosti.
Derkkupari Adam ja Evelyn päätyvät - tosin eri teitä - Unkariin niinkuin tuhannet muut itäsaksalaiset aikaan. Adamilla on kyytissään (välillä takakompulaan piilotettuna) länsiloikkausta tavoitteleva Katja, Eve taas on ottamassa eroa vieraista suhteista kiinni jääneestä Adamista ja päätyy hampurilaisen Michaelin viereen, joka oli menossa yksiin samassa kompuksessa mukana olevan Monican kanssa. Mutta niin vain Aatami ja Eeva päätyvät lopussa takaisin yhteen, ja - kuten Katja - hekin länteen. Evelyn ja Katja ovat tyytyväisiä, Adam etsii paikkaansa niinkuin niin monet ossit sitten muurin murtumisen jälkeen.
Kiinnostavaa kirjassa on ajankuva; erityisesti loppukesän unkarilaisvaihe, jolloin tuhannet itäsaksalaiset päätyivät Unkariin ja odottelivat pääsyä länteen. Loikkausmatkalla olevien leirien kommuunityyppinen kuvaus on kiinnostavaa - hiukan sellaista auvoista paratiisin esikartanossa olemista - mutta siinä olisi voitu kyllä mennä syvemmällekin. Kirja keskittyy tässä suhteessa liikaa viiden päähenkilön keskinäisiin suhteisiin.
Kirjassa on yli 50 lyhyttä lukua. Ne ovat vähän kuin eri näyttämöitä; sinänsä ihan toimiva tekniikka. Kirja on kyllä hajanainen, mutta se se ei ole niinkään tuon lukujen suuren määrän syy. Turhan paljon saa arvuutella, kuka kulloinkin on äänessä ja kuinkas tuolle pariskunnalle nyt yhtäkkiä kävikin noin.
Taiteellisena elämyksenä ei kovin kummoinen. Vertauskuvallisuutta on varmaan nimihenkilöistä ja paratiisin odottelusta lähtien, mutta nopealla lukemisella syvemmät sfäärit eivät oikein auenneet.
Mutta ajankuvaa; sitä hain ja sitä sain. Olen reissannut vuonna 1988 osan tuosta reitistä, Berliinistä Bratislavaan asti ja monenlaista muistui mieleeni. Dresdenissä päädyin jotain mystistä kautta evankelisen opiskelijaryhmän asuntolaan 1 DDR-markan yöpymismaksua vastaan, ja meillähän oli kiinnostavat keskustelut. Muistan yllättyneeni, miten avoimen kriittisiä ne opiskelijat olivat, mistä he tiesivät etten ollut vaikka joku Stasin agentti...
Se DDR-hajukin jäi mieleen. Minulla oli silloin punainen lyhythihainen kauluspaita, ja vaikka sen pesi monta kertaa, niin ei siitä enää sen reissun jälkeen sitä derkkuhajua pois saanut...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti