Tykästyin nuorena Envallin aforismeihin. Joukossa oli
helmiä, sitä parasta mitä aforistiikka voi tarjota, vaikka valtaosa olikin
makuuni liian koukeroista.
Ja esseitään olen ajoittain lukenut. Niinpä ostin tuoreen
teoksen, lähinnä siksi, että kirjassa on essee "Epäsuora esitys"
Antti Tuurin Pohjanmaa-teoksesta. Tuurin non-statement, epäsuora vihjaileva
lausehan on mitä mainiointa. Pohjanmaassa ei sanota, vaan se tai tämä arvelee... Tai tuurilaisittain yleensä
imperfektissä arveli. Odotin saavani
enemmänkin kirjallis-kielellistä taustoitusta aiheesta ja, no, olihan sitä,
mutta ei ehkä ihan odottamaani. Hiukan liian pikkutarkkaa, enempi kielellistä
venkurointia kuin tyylin analyysiä.
Hiukan sellaista pikkutarkkaa veivaamista on koko kirja. Hiljaisuus-essee
on tavallaan vähän tuhraamista, mutta voipa siitä löytää arvokasta
miniatyyripohdintaa arkipäiväisestä, itsestään selvän pienestä ja samalla
suuresta asiasta. Tavallaan pidän paljon tuollaisesta pohdinnasta, mutta menee
inansa ohi...
Kokoelma alkaa tekstillä kävelemisestä. Sitäkin sitten
selitetään ja kävellään ihan suurennuslasin kanssa. Sama vika monessa muussakin
esseessä. Meinasin jättää koko opuksen kesken, mutta löytyihän sieltä hiukan
avautuvampiakin juttuja. Saima Harmajan runosta "Nuori enkeli"
kirjoitettu essee Rakasta minua hirviöksi oli kiinnostava ja hyvin kirjoitettu
(vaikka itse runon loppu hiukan töksähtävä onkin).
Envall päätyy pohtimaan kärsimyksen olemusta, päätyy
ajatukseen että "joskus ja joissakin paha herättää hyvää, vaikkei tällä voi
mitään pahaa oikeuttaa eikä puolustella." Hmmm...no joo. Hieman aiemmin
hän toteaa, että itse kunkin on hyvä sen verran kärsimystä kokea, että tietää
miltä se tuntuu ja herää myötätunto. Mutta sitten: "...jonkin näkymättömän
rajan ylitettyään kärsimys synnyttää julmuutta ja vallanhimoa." Esseessä
ikäänkuin jos ei nyt oikeuteta, niin ainakin tehdään ymmärrettäväksi, että
hitlerien pahat teot ovat olleet seurausta heidän kokemastaan vääryydestä. Että
olisiko muka sitten nuoren Adolfin pitänyt päästä sinne taidekouluun, mutta joku
kaunainen juutalaisrehtori muka syyttä eväsi sitten "suuren taiteellisen uran".
No, olisihan siinä ehkä muutama miljoonaa henkeä
säästynyt, jos tuota ajatusta lähtee pyörittämään, mutta, mutta...
Aina löytyy hörhöjä, jotka väittävät omien rikostensa
johtuvan siitä, että ovat kokeneet vääryyttä. En oikein kannata Envallin
ajatuskulkua. En muista jonkun Breivikin esimerkiksi nyt kovin surkeaa elämää
eläneen, ja silti päätyi hirmutekoihin.
Ehkä vähän ylikriittinen ote nyt. Ehkä Envallia pitäisi
lukea oikein rauhassa, oikein hitaasti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti