Ajan menoon on koottu samanniminen teos vuodelta 2005 sekä Halu vuodelta 2008. Anderssonilta alkoi tulla noina vuosina yhä enemmän minun makuuni sopivia runoja. Erityisesti Ajan menossa on monia upeita runoja tai ainakin runon osia. On ironista Anderssonia, ja sitten sitä Anderssonia, josta pidän eniten: ilmavaa, jotenkin selittämätöntä; sanojen tarkka merkitys jää jonnekin ohuen verhon taakse, mutta kuin maalauksessa kokonaistunnelma on kuitenkin hyvin käsitettävää ja koskettavaa. Kuten nimikkorunossa Ajan meno, josta otteet lopussa.
Itseironisesta tyylistä esimerkkinä ilmeisesti poliitikon elämää kuvaava runo:
Sitä istuu bussissa ja odottaa perillepääsyä
Onnellisesti perillä sitä kiipeää sata porrasta instituuttiin
Ottaa selvää missä auditoriossa seminaari pidetään
Sitä ollaan hyvissä ajoin liikkeellä...
...Sitä saa puheenvuoron ja alkaa puhua työn merkityksestä
jälkiteollisessa yhteiskunnassa
Kaikki on kirjoitettu etukäteen jottei hukkaa
punaista lankaa eikä tyri
Sitä saa kylmäkiskoiset aplodit ja pari irrallista kysymystä
ennen kuin istuu taas bussiin
Sitä nukahtaa...
Niin, sitä sitten vissiin ollaan poliitikkona jotenkin kolmannessa persoonassa; runoilija-Anderssonin minä kuvaa poliitikko-Anderssonia passiivissa. Sitä sitten niin...
Anderssonia pitää tavallaan lukea ensi kerralla aika nopeasti, ettei takerru yksittäisiin sanoihin; ettei jää ihmettelemään, mitä se tälläkin ilmaisulla taas tarkoittaa, ja samalla kadottaa sitten koko runon idea. Sitten kun on päässyt runon loppuun - viimeisellä rivillä tulee usein avain koko runoon - ja sitä kautta koko tekstin sisään, voi toisella, kolmannella lukemisella tankata tarkemmin ja antaa ensivaikutelman vielä syventyä.
Pidän tuosta tunteesta hyvin paljon hyviä runoja lukiessani:
Seinä ja seinässä ikkuna
Ikkuna on näkymätön kuten seinäkin
Tarkoitus on syöksyä suin päin ikkunan läpi
näkymättömän seinän läpi
Pudota sitten syvyyteen sekin on
näkymätön kuten syvyys on
Pudotuksen ajan putoamme armon
ja painovoiman lakien mukaan
Pudotuksen lakatessa alkaa se mitä kutsumme lopuksi
Se on näkymätön kuten loppu ja alku
jollekin joka ei jatku
Parhaiten tässä kirjassa tuo tunnelma tulee nimikkorunossa Ajan meno, joka aloittaa ja hieman toisessa muodossa päättää kokoelman. Runo on upea molemmilla kielillä, ehkä alkuperäisruotsilla vieläkin parempi:
Ajan menoa se oli vesi tuulet
Tulin luoksesi mukanani se
mitä minulla on ja mitä minulta puuttuu
Jokin päättyy ja jää kuten tyhjyys on
Selvempää siitä ei tullut
Kivellä on kiven hiljaisuus, vedellä veden
taivaalla on taivaiden hiljaisuus
Näin sinun kulkevan pellon yli yhtenä heinäkuun päivänä
sen minä näin
Pysähdyit ja käänsit kasvosi
valoon
Tuuli vähän pari kimalaista perhonen
Selvempää kuvasta ei tullut
Ajan menoa se oli vesi tuulet
Sen selvempää maailmasta ei tullut
Näin sinun kulkevan hitaasti pellon yli yhtenä
heinäkuun päivänä
Tuuli vähän pari kimalaista perhonen
Sen selvempää siitä ei ikinä tullut
Ajan menoa se oli vesi tuulet
jotain rakkautta
Ja kokoelma päättyy näin:
Tidens framfart var det isen stormarna
Jag kom till dig med det jag har och saknar
med allt som upphör och är kvar
Så är livet byggt
Isen suckar och kvider snön är en psalm
i vintermörkret
Jag såg dig komma mot mig en vinterkväll
i staden
Det var vad jag såg
Du mötte mig du tog emot mig vi fortsatte
genom tunneln
Under gatan är det tyst och stilla som efter
ett attentat
Åldrandets avståendets tillgivenhetens
logistik
Jag såg dig komma mot mig en vinterkväll
i staden
Det var vad jag såg
Tydligare än så blev det inte
Tidens framfart var det isen stormarna
kärleken
Halu (Lust) -teoksen päätösruno on kirjan paras; tätä tyyliä jossa runoilija on subjektina ja kertojana runossa mukana on Anderssonilla jonkun verran. Tavallaan rohkea, itsensä alttiiksi laittava tapa, aika vaikuttava:
Kirjoitan runon
Kirjoitan että hengitän että sinä hengität
Kirjoitan että tänä iltana sataa
Kirjoitan että naapurin kissa istuu keittiönportailla
ja nuolee kuonoaan
Missä kaikki myyrämme majailevat?
Kirjoitan että kolmivuotias Siiri katsoo kissaa
ja nuolee huuliaan
Kirjoitan että mannerlaatat tunkeutuvat toisiinsa
3,7 cm:n syvyydeltä
Kirjoitan että suuri käsi
Kirjoitan että haluan jäädä että
kaipaan pois
Kirjoitan kaikista enkä erityisesti kenestäkään
Kirjoitan meistä jotka ovat rakastaneet sinua jotka
rakastavat sinua aina
Kirjoitan runon
Kirjoitan että hengitän että sinä hengität
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti