Puhkiraportoitu ja -kehuttu kirja, jonon jatkoksi minäkin...
Kun tiesin, että kirja ei mikään optimismin ja elämänuskon kiitosvirsi ole, mietin jonkun aikaa, viitsinkö lukea. Sen verran kipeältä on tuntunut tuon veljeskansan vaiheet ja olen aika paljon niistä lukenut. Mutta kannatti kyllä tähänkin tarttua, kyllä Oksanen on aiheesta maineensa ansainnut.
Kirjan keskushenkilönä on oikea limainen kameleontti Edgar Parts, joka palvelee itsenäistä Viroa, lyöttäytyy natsien mieheksi maailmansodassa, ja sitten Neuvosto-Virossa oikein tympeäksi urkkijaksi. Hänen serkkunsa Roland on loppuun saakka vastarintamiehiä, lopussa metsäveli-vaiheen jälkeen alkoholisoitunut, ja sitten käy vielä niin, että Rolandin tytärkin joutuu epäsuosioon ja pois yliopistosta juuri tuon Edgarin ilmiantojen vuoksi.
Kirja on jännästi jaettu viiteen lukuun, ja niiden alla oleviin kappaleisiin, jokaisen symbolina kulloisenkin vallanpitäjän mukainen postimerkki. Kirja ei etene ollenkaan kronologisesti, mutta pysyy hyvin jännästi kasassa ja pitää jännitteen loppuun saakka. Aidolta tuntuvaa ajankuvaa - lukija elää montaa eri maailmaa Virosta sodanaikaiseen miehitykseen, Saksan valtaan ja sitten Viron Sosialistisen Neuvostotasavallan outouksiin asti. Välillä ollaan Tallinnan tai Revalin kaupunkioloissa, välillä syvällä maaseudulla.
Noita maaseutukuvauksia lukiessani muistelin käyntiä Kaakkois-Virossa joskus 1990 vaiheilla; olin lehtijuttua tekemässä ja siellä syvällä maaseudulla jututin uutta/vanhaa metsänomistajaa, joka oli saanut talonsa ja metsänsä takaisin. Katselimme vanhoista valokuvista hänen sotaa edeltävää metsänhoitajakurssiaan; hän näytti ketkä kuolivat metsäveljinä, ketkä Siperiassa, kuka pakeni Ruotsiin, Kanadaan... miltä tuntui tulla sodan jälkeen Siperiasta kotiinsa, huomatakseen, että siellä asuivat vieraat, jostain Venäjältä tulleet uudet asukkaat.
Mies tarjosi jotain lammas-hapankaalia (liekö jokin myigi kopsus?), aivan ihanaa, muistan maun vieläkin... Sama aito tunne tuosta kirjastakin välittyi.
Ja ihmeesti vain se Viron kansa on koettelemuksistaan selvinnyt. Kirjassa saksalaismiehittäjät puhuvat keskenään, että eihän vain miljoonapäinen kansa voi selvitä yksin, että miten ne virolaiset voivat sellaista kuvitellakaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti