Nyt parrasvaloihin ja lööppeihin!
En ollut aikonut lukea tätä kirjaa, mutta vaimo suositteli, kun kerran kyröläisen naapurikylän asioista ja paikoista kirjassa kerrotaan. Olin vähän, enkä vallan vähää, ennakkoluuloinen kirjasta; kallellani niihin käsityksiin, että Panu on tästäkin vaimostaan halunnut julkaista narsistisuudessaan mehevän ja myyvän kirjan, lähinnä julkisuuteen päästäkseen.
Sinänsä olen arvostanut Panun tuotoksia; Sillanpään kootut on hyllyssäni, ja olen ne valtaosin lukenut; samoin Waltarin Unio Mystica on aivan huipputeos. Kirjallisen kulttuurimme kärkinimiä.
Mutta en mitenkään innostunut, kun taannoin luin tämän kirjan julkaisemisesta. Olen näemmä ollut Villa Kutsumuksen naapureiden juorujen kantopiirissä vähän liikaakin...
Kirja nyt on Panun näkökulma hänen ja Katri Helenan suhteesta, ja perusteltu näkökulma onkin. Panu tekee journalistisen teon; avaa - kuitenkin varsin kiltisti - kansallista myyttiä ja ikonia nimeltä Katri Helena. Nainenhan on itse brändi, ja tämän maineenhallinnallisen puolen esitteleminen on kirjan kirjallisesti parasta antia. Tuon teeman esittely olisi äkkiä hyvin kuivakasta, mutta vähän kotivävymäisen aviomiehen pohdinnat luovat mainion, ihan toisenlaisen viitekehyksen, jonka puitteissa mietin tuota brändiasiaa paljonkin. Toisaalta - hänen musiikistaan mitenkään innostumattomana - Katri Helenan arvo nousi minun silmissäni. Hänen lauluillaan on iso merkitys suomalaisille, ja vaikka artisti itse sen 110-prosenttisen itsetietoisesti esittääkin, niin varmaan se on ihan totta.
Tästä täydet pisteet!
Saman viitekehyksen puitteissa oli kiinnostavaa kurkistaa kirjamiehen maailmaan, tutusta Myllykolun kesäteatterista yliopistolle ja Tampereen teattereihin. Hyvä, että tuli tässäkin teoksessa esille: kohukirjojen kirjoittaja ja naistenmies-Panu kun tuppaa jättämään varjoonsa laaja-alaisen kirjamiehen kiistattomat ansiot.
Ja mukavaahan se on lukijana soudella Panun kanssa uistinta vetämässä Kallioisten selällä ja kurkistaa Purimon salmeen kohti omaa kotijärveäni. Samaa Telilahden suuta "kurkkailimme" pojan kanssa talvella, kun hän luki lukion äidinkieleen Ihmisistä suviyössä. Kaipasinkin jo kirjamieheltä vinkkiä, kummalta puolen Pylsyn penkkiä sitä kalaa tulee paremmin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti