Vaarallinen harmonikka on suuri (myös sivumäärältään) siirtolaisromaani Yhdysvalloista, taattua Proulxia, vaikka ei ihan Laivauutisten ja suomentamattoman Barkskinsin tasolle ylläkään. Oikeastaan kirja on kahdeksan erillisen ja yli sadan vuoden aikana eri siirtolaisryhmiä kuvaavan tarinan jatkumo, jossa yhdistävänä tekijänä on vihreä harmonikka.
Vähän niinkuin Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaissa, on harmonikka tarinaa eteenpäinvievä viestikapula - ja vieläpä pahaonninen sellainen, koska se tuntuu tuovan uusille omistajilleen poikkeuksetta onnettomuuksia.
Tarina alkaa 1800-luvun lopulla Sisiliasta, missä haitareita valmistava perheenisä haaveilee suuresta tulevaisuudesta ja soitinkaupasta Atlantin takana "La Mericassa"; sinne toki isä pääsee poikansa kanssa, mutta melkein alusta lähtien kaikki alkaa mennä vinksalleen. Muunmaalaiset siirtolaiset pitävät tietysti yhtä eikä italiaanoja katsota hyvällä; leipä on tiukassa ja kauniit haaveet menestyksestä kaatuvat aiheettomaan vankilatuomioon ja pikaiseen kuolemaan.
Harmonikka päätyy uusiin käsiin; uusien omistajien kautta päästään kurkistamaan puolalaisyhteisöön, latinoihin, uuden mantereen saksalaisiin, vanhan identiteettinsä kanssa tuskaileviin ja kielensä kadottaneisiin Kanadan ranskalaisiin... Soitin päätyy myös afroamerikkalaisten käsiin; siinä yhteydessä päästään katsomaan Amerikan rasismiin karuimmassa muodossaan. Mutta eivät tavan valtaväestön amerikkalaiset myöskään näytä pääsevän kiinni kultamaan onnesta - eivät edes viimeisimmät harmonikan haltijat 1900-luvun lopulla; he vain kohtaavat raa´an kapitalismin moderneimman version.
Proulx kuvaa todellisuutta usein aika raadollisella ja rujolla tavalla ja naturalistisesti, tosin mukana on myös reipas annos hirtehistä huumoria. Itkettäisi, jos ei väliin naurattaisi... Tarinan iskijänä hän on omaa luokkaansa ja kieli on värikästä, kuten tässä naisvanhusta koskevassa kuvauksessa: "Hän oli jykevä nainen, uurteinen ja maksaläikkäinen iho oli kuin risajoustimisen sohvan irtopäällinen, ja kuitenkin hänen lihaksikkaat kyynärvartensa ja vahvat sormensa vihjaisivat että hän vopisi kiivetä sileää kallionseinämää ilman magnesiumia."
Tarina etenee 650 sivua kuin tajunnanvirta, aina sattuu ja tapahtuu ja melkoinen valikoima inhimillisen elämän kompastuskiviä tulee vastaan. Joskus aiemminkin, novellikokoelmien yhteydessä olen miettinyt, että vähempikin ehkä riittäisi.
Mutta kyllä Proulx saa avattua ihan oleellisen puolen "amerikkalaisesta unelmasta" esiin. Tätä kun lukee, ymmärtää hiukan paremmin, mikä on tuon "jokainen on oman onnensa seppä" - ajattelun toinen puoli ja miksi siinä maassa asiat ovat niin sotkussa kuin ovat.
Harmonikka ei ole kirjassa vain tarinaa eteenpäin vievä soitin, vaan musiikki on myös muuten mukana. Välillä korjataan harmonikan rikki menneitä palkeita, sitten on puolalaistaustaisten polkkakisoja, latinomeininkiä ja Suomikin on mainittu tangon ja kuuluisan amerikansuomalaisen muusikon Viola Turpeisen kohdalla.
Että eläväinen on tarina! Mietin, että mitenkähän tämä istuisi näyttämölle, sillä kirjassa olisi hyvät ainekset tähän päivään eli trumppilaiseen aikakauteen sovitettuun versioon. Turun kaupunginteatterissa Vaarallista harmonikkaa on näytelty 2011 musikaalina, neljän hanuristin kannatellessa tarinaa koko ajan lavalla. On varmaan ollut hyvä produktio. Nyt voisi olla hyvä aika jonkun muun näyttämön ottaa teos työn alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti