Olisikohan aika pitää Stroutista kunnon tauko? Tai oikeastaan ajattelin jo aiemmin niin, mutta kun kirjastossa tarjottiin pikalainaan Stroutin uusinta käännöstä Haluan kuulla kaiken, niin pitihän siihen tarttua.
Mutta nyt alkaa olla vanhan lämmittelyn makua. Kirjaan on marssitettu koko Stroutin romaanikirjallisuuden esiintyjäkatras, mikä ei ennalta säväyttänyt, eikä oikein jälkeenpäinkään. Eniten olen pitänyt hänen kirjoistaan, missä päähenkilönä on Lucy Barton, etenkin viimeiset pandemiaa koskevat lämpimät kirjat eksä- ja nyksämiehen Williamin kanssa Mainessa ovat olleet oikein mukavia, pohdiskelevia; kirjoja, joita haluaa ottaa käteen, vaikka lukisi sieltä vain pari-kolme sivua.
Tässä uusimmassa halutaan kuulla kaikki, ja siinä todella runkona onkin Lucyn-Oliven-Bobin ja puolisonsa ynnä muiden tarinoita (juorujakin) toisista ihmisistä sekä omien suhteiden vatvomista. Ja yksi murha.
Periaatteessa samaa Stroutia kuin ennenkin, mutta… Ehkä olisi ollut parempi pitää Lucy Barton- ja Olive Kitteridge-kirjat edelleen erillään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti