Kahden kiinnostavan ihmisen kirjeenvaihdosta kootut kirjat ovat lukemisen arvoisia. Suosikkikirjailijoihini kuuluva Sirpa Kähkönen sekä piispa Mari Leppänen todella ovat tällaisia kiinnostavia tapauksia, joiden ajatuksiin kannattaa tutustua.
Kirjeitä läsnäolosta kuvaa reilun kahden vuoden aikana käytyä kirjeenvaihtoa; aiheet vaihtuvat, kirjeessä saatetaan aluksi vastata toisen nostamiin huomioihin ja itse tuodaan taas jotain uutta esille. Ja niin edespäin. Käydään läpi maailman levottomuutta, tarvetta yksinolemiseen kuin myös yhteyteen ihmisten kanssa, uskoa ja kirjallisuutta.
Aikajaksoon mahtuu Kähkösen hyvin omaelämäkerrallinen, omaan raastavan ongelmalliseen äitisuhteeseensa painottuneen 36 uurnaa -kirjan ilmestyminen. Kirjailija tuo avoimesti esille, miten vereslihalla hän oli kirjan kirjoitettuaan ja pitkään sen ilmestymisen jälkeen. Vaikka kirja toi Finlandia- palkinnon, niin koville se otti: ”Voimiahan se tietysti vei, olen ollut aivan tyhjä. Vain aivan hiljalleen alkavat sanat palata, ja halu sanojen kanssa työskentelemiseen… Kirjasta tuli sellainen, että en sure, vaikka en enää ikinä kirjoittaisi mitään.”
Toinen kiinnostava teema oli nuorena kirkosta eronneen Kähkösen paluu kirkon piiriin ja hänen uutta kirkkosuhdettaan koskeva keskustelu. Uskonnollinen hän näyttää olleen aina, mutta voimakkaan vasemmistolaisessa suvussa kasvaneena vuoden 1918 jäljet ja kokemus siitä, että kirkko käänsi silloin selkänsä kapinaan lähteneille/joutuneille, on hiertänyt pitkään. Hyvin aitoa ja virkistävää pohdintaa, mikä kulminoituu Kähkösen opintoihin kohti suntion ammattia ja kesätöihin Honkanummen hautausmaalla rankan kirjaprojektin jälkeen. Hautausmaakuvaukset ovat hienoja, siellä sielu näyttää levänneen ruumiillisen työn lomassa.
Ja lisää: molempien kirjoittajien lähipiirissä on ollut Neuvosto-Venäjälle menneitä. Niitäkin kipupisteitä he vuoroillaan pohdiskelevat ja toisilleen kommentoivat.
Myös Mari Leppänen pistää itsensä peliin vahvasti, hänen näkyvän ja julkisen roolinsa kirkon korkeassa virassa huomioon ottaen. Hienoista erileirisyyden tunnetta muiden piispojen joukossa tai kipuilua suhteestaan nuoruuden hengelliseen kotiin lestadiolaisuuteen; siitä irtoamisesta ja toisaalta tutut lämpimät tunteet, kun siinä yhteisössä joskus käväisee. Kiireisen työn aiheuttamaa riittämättömyyden tunnetta ja tarvetta vetäytyä, mikä kirjan viimeisissä kirjeissä sitten kypsyy päätökseksi virkavapaasta.
Hieno kirja; harva se sivu tarjosi ajatuksen eväitä ja tarvetta miettiä itsekseen ennen sivun kääntämistä. Hyvin oli kustantajan päässä välähtänyt, kun alunperin ehdottivat tällaiseen kirjoitusurakkaan ryhtymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti