Kainuun leppoisa humoristi joutui päättämään kirjailijanuransa ikävimpään mahdolliseen teemaan, oman lapsensa kuolemaa koskevaan teokseen.
41-vuotiaana perheen oman mökin edustalle Sotkamossa syysmyöhällä 2005 hukuttautunut Pekka oli yksi perheen kolmesta lapsesta, jonka elämä lähti opiskeluvuosina vinoon; alkoi tulla alkoholin ylikäyttöä, yksinäisyyttä, masennusta ja eristäytymistä Hailuodossa sijaitsevaan Yksinäisyyden mökkiin. Mökkiin, mikä on tuttu parista Huovisen omaelämäkerrallisesta teoksesta.
Kirja kuvaa vanhempien ponnisteluja ja isän itsesyytöksiä. Miettii jopa, onko mm. Pieni etyylialkoholisarja humoristisesti törpöttelyä käsittelevine novelleineen ollut osaltaan viemässä poikaa viininlipittelyn liialliseksi ystäväksi...
Koskettavaa, tuskaistakin luettavaa, varsinkin kun tulin tuntemaan jonkun verran itse Huovista. Kuolema on aina totaalinen juttu, lähipiirille varsinkin oman elämän päättäminen vielä siitä rankimmasta päästä. Omassa historiassani lähimmäs on tullut samalla lukioluokalla olleen toverin elämän päättyminen lakkiaiskeväänä, hiukan (hyvin menneiden) kirjoitusten jälkeen. Kävimme silloin luokkakavereiden kanssa surevien vanhempien luona. Muistan etenkin isän lohduttoman tuskan vielä yli neljän vuosikymmenen päästäkin.
Huovinen on kirjoittanut kuolemasta - tai elämästä tunnettuine päätepisteineen - aika jylhän kalseasti 1960-luvun teoksessaan Talvituristi https://leevilevitoi.blogspot.com/search?q=talvituristi Samaa tunnelmaa löytyy Pojan Kuolemasta, päivinä Pekan hukkumisen jälkeen:
"...ajelin Hailuotoon. Mökki oli laitettava talviteloille. Meren ranta henki alakuloisuutta. Kerrallinen kesä oli mennyt, lehdet puista pudonneet ja ruoho lakastunut. Joutsenet kaiuttivat sanomaansa Pajuperän särkiltä. Naapurimökin pihalla oli auto ja savu nousi mökistä.
Myöhäissyksyllä Hailuoto on joutsenten saari. Suuria parvia kerääntyy rannoille muuttoa odottamaan. On torvia ja ilmassa toitotuksia. Tuon tuostakin aukeavat suuret siivet ja mahtava valkea jono alkaa kiertää synkkää rantaviivaa lumisateen vääristäessä linnut kalastajamökkejä suuremmiksi. Selkäpiissä kulkee kummia väristyksiä joukhaisia seuratessa.
Sillä noin kai pitää lähteä, jos lähteä aikoo. Viivytellään kuuraisten rantojen tuntumissa mustilla syysvesillä oudosti äännellen.
Ja kun hetki koittaa, noustaan valkoisten siipien varaan niin kummasti laulaen. Alla lainehtii jähmeästi suppoutuva meri, matala saari hämärtyy lumisateen taa ja vielä hetken tuikuttaa majakan valo maan laidasta kadotakseen kylmien sumuseinämien syliin."
Huoviselle mahdollinen (?) tuonpuoleisuus on iso kysymys synkkien jäisten vesien tuolla puolen ja usvan takana. Toisaalta hän on kirjoituksissaan suhtautunut kuolemaan metsämiehen naturalistisella luontevuudella, Konsta Pylkkäsen viimeisen kortteerin etsimisestä lähtien, kuuntelemassa haavanlehtien havinaa ja miettien elämäänsä Pohjoisen suurilla saloilla.
"Oli keskityttävä hautajaistoimiin. Huomasin, että vanhempieni eläessä oli hankittu varsin laaja hautapaikka läheltä siunauskappelia. Sinne sopisimme aikoinaan mekin Hilkan kanssa. Kohtahan tulemme perässä. Päätettiin, että vanhempieni hautakiveen kaiverrettaisiin myös Pekan nimi. Siinähän oli valmiina nimi Huovinen. Huolehtikoot sitten jälkeenjääneet mahdollisesti uudesta hautamuistomerkistä. Mietin silloin, että minulle välttäisi kyllä salolla hongan kylkeen vuoltu risti ja epäselvästi kaiverrettu nimi Huovinen Veikko... Olin sellaisia nähnyt aikoinaan kulkiessani Kainuun metsissä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti