Kyllä kelpaa elää!
Tytär oli löytänyt eräkirjan joululahjaksi. Ihan vieras nimi minulle tämä Korpi, ihmettelin sitä; sen verran aktiivisesti olen alan lehdistä kirja-arvosteluja lukenut, että olisi luullut tämän Korvenkin nimen mieleen jääneen.
Hyvä kirja, ei ihan tavallinen lajiaan. Pääosassa jutuista metsästetään jousella, väliin harppuunallakin haukia, mikäli se nyt enää on määritelmällisesti metsästystä. Coltilla ammutaan niin haukia kuin riistaa; taitavat nuo synnit olleen sen verran kaukana että lääkärismies oli kehdannut koko kansan näkyville juttunsa laittaa.
Kuumat jahtiveret on tällä Korvella. Diana kutsuu erälle, vaikka latvalintujahdin pakkaslukema on melkein neljäkymmentä ja lonkka- ja polvivaivaisena pitää metrisessä puuterilumessa kammertaa. Mutta kun musta lintu osuu näkyville ja sattuu vielä 150 metristä putoamaan, niin - Kyllä kelpaa elää!
Vähän karskikin tuntuu olevan, mikä tuo tekstiin sopivaa maustetta. Siitä huolimatta, että sanan säilän kohteeksi joutuvat usein metsävaltion toimet... Mutta sitten on hellyttävää lukea, miten hän päätyy ilveksen tappamalta fasaaniemolta orvoiksi jääneiden fasaaniveljesten (jotka sitten paljastuvat naaraiksi) Matin ja Tepon keinoemoksi; toisen tappaa supi, mutta toinen niistä sinnittelee ja selviää seuraavan kevään pesimäpuuhiin saakka.
Eräkirjoista usein sanotaan, että on kyllä taidokkaasti kirjoitettu, mutta että kaikki sanottava on jo sanottu moneen kertaan. Tämän kirjan erityisplussana onkin, että lähes kaikki jutut poikkeavat valtavirrasta, mutta eivät ole silti mitään eksoottista savannijahtia tai muuten väkisten koukerrettua. Majavan kyttäystä Pirkanmaan kevätpuroilla, rusakoiden hakemista marraskuun sateisessa yössä - ja sitten sitä haukien harppuunajahtia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti