Claes Andersson: Parhaat päiväni/Mina bästa dagar

Sarjassa "Kirjat, jotka ottaisin autiolle saarelle"!

En ole kokenut lyriikan lukija, mutta nämä runot kolahtavat. Andersson kuvaa peitellyin paradoksein ja mahdottomuuksin hyvin mahdollisia asioita, ja ehkä juuri sillä tavalla saa ne näyttämään todellisilta. Hermeneuttista kehää eteenpäin, kunnes saavutaan alkupisteen herättämän kysymyksen synteesiin. Verbaalia leikittelyäkin ("kahdesta vaihtoehdosta tahtoo kolmannen jota ei ole") , mutta paljastavaa: "Älä sano, että elämä kulki ohitsemme jälkiä jättämättä kun jäljellä on pelkkiä jälkiä."

Monissa runoissa ei ns. "sanoma" nouse selkeänä esille, vaan mieleen jää hiukan utuinen tunnelma tai mieliala. Säkeitä, joiden jälkeen tekee mieli laskea kirja polvelleen ja katsella ulos; mennä parvekkeelle nojaamaan kaiteeseen ja tuulettaa ajatuksiaan. Kirjan lopussa oleva pitkä "Yksikään teko ei ole saari" on tästä erinomainen esimerkki; runo, jonka kanssa autiolla saarella kuluisi aikamoinen tovi. Runo käy läpi erilaisia maailmoita, kiertää spiraalimaisesti käsitellen välillä konkreettisia asioita, syöksyen seuraavalla rivillä johonkin abstraktioon, ja taas takaisin.

Tässä runossa ainakin minun kielitaidollani alkuperäinen teksti "Ingen förhandling är en ö" ja suomenkielinen käännös avautuvat hieman eri tavalla; jo nimessä oleva förhandling/teko vie ajatukset eri suuntiin. Mutta väliäkö hällä, onpahan runolla tuplasti annettavaa!

Tässäkin on upea ajatus siitä, miten ihmisen on kohdattava itsensä, ja maailmansa, siinä missä on: "Ei ole lepoa elämässä. Kivet tuoksuvat, painavat ja kantavat. Minussa on nouseva sade, ja minä pakenisin mutta olen itse joka paikka."

Anderssonin psykiatri-tausta antaa useimmissa tapauksissa runoihin poikkeuksellista syvyyttä: "Elämä kävi epätodelliseksi, kaikki tapahtui asioiden kaihtimen takana, tapahtui käsittämättömässä, tavoittamattomassa todellisuudessa, niin lähellä, että olisin voinut yltää siihen..."  Tosin joskus runoilijan sijaan puhuukin psykiatri-asiantuntija ja lyriikka on silloin kankeampaa.

Niin, ja niihin vastakkaisuuksiin, jotka usein onnistuvat kertomaan todellisuudesta enemmän kuin eksakti kantti kertaa kantti -lause: "Kaikki tuska syntyy läheisyydestä, tai sen puutteesta. Yksinäisyys on luonnollinen olotila."

Olen lukenut muutamia Anderssonin runokirjoja, mutta Parhaiden päivien veroista en ole löytänyt. Muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneessä teoksessa Under on tosin aivan riemastuttava runo itse Anderssonin lukuisista virheistä, joita muut osoittelevat tyyliin

"Andersson pitää pirunmoista meteliä
Andersson ei osaa edes seistä selkä suorana",

kunnes hän hyppää ikkunasta, ja runo päättyy:

" Anderssonin ei olisi pitänyt hypätä sen minä sanon suoraan
Andersson olisi voinut edes sulkea ikkunan perässään"