perjantai 22. syyskuuta 2017

F.E. Sillanpää: Miehen tie

Tämä jäi suotta viimeiseksi Sillanpään romaanien luku-urakassa. Miehen tie on hyvä kirja, taata on ollut 30-luvun alussa terässä.

Hämeenkyrön oloisessa paikassa ollaan, tietenkin. Tutut on maisemat Tamperetta myöten. Tuttua on myös luonnon maalailu ja tunnelmointi; onhan se Sillanpäällä kyllä taitavaa mutta vähempikin riittäisi.

Juoni on aika simppeli: kirja seuraa Ahrolan Paavon taivalta isännäksi, puolisoksi ja leskeyden seuraamien harharetkien jälkeen takaisin aiemman rakastettunsa Vormiston Alman pariin.

Mutta psykologista silmää Sillanpäällä kyllä on. Paavon sekä erityisesti Alman kuvaukset ovat hyvin taidokkaita, ihan on niiden ihmisten iholla ja sisässä kun kirjaa lukee. Erityisesti Alman rooli on hieno; pystyselkäinen itsenäinen nainen, joka synnytettyään Paavon siittämän lapsen ei huoli edes "eläkerahoja". Almassa taitaa olla jotain sillanpääläistä vanhanaikaista naisideaalia, jotain vierasta nykysilmin myös. Mutta hienosti hän tätä ihmistä kuvaa.

Tekisi mieli nähdä Miehen tiestä elokuva tai näytelmä; siinähän näkisi toisella tavalla miten hahmo lähtee elämään.

Tämä on ihan Sillanpään parasta lajia!

Vuosikymmenten aikana on tullut nyt kaikki äfeen romaanit luettua. Silja, Hiltu ja Ragnar ja Hurskas Kurjuus joskus nuorena, Silja niistä nousi selvästi ykköseksi. Ihmiselon ihanuus ja kurjuus tuli luettua joskus 90-luvulla Taavi Kassilan elokuvan aikaan; en muista tarkkaan painottuuko mielikuvissani kirja vai elokuva, mutta ihan ok teos sekin. Vaikka taisivat kustannustoimittajat aika lailla parsia tarinaa kasaan Sillanpään oltua jo kykenemätön pitkäjänteiseen kirjoittamiseen.

Ihmisiä suviyössä on jollain omalla erikoisella tavallaan hieno, kuin impressionistinen maalaus. Sillanpää muutenkin on tunnelman luoja, hän on kuin Rorschach-testien vesiväriläiskien roiskija, joista välittyy joku vahva tunnelma, jota on kuitenkin vaikea tarkkaan kuvata.

Elämä ja aurinko on selvästi esikoisteos, mutta ei huono. Ehkä heikoin romaanisarjassa on viimeksi lukemani Elokuu ukonilmoineen kaikkineen.

Olen joskus miettinyt, oliko hän oikeasti Nobelin väärtti. Mutta kyllä tuossa Miehen tiessä jotain poikkeuksellista on, harvoin pääsee kirjassa noin voimakkaasti romaanihahmon sisään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti