Sarjassa "pohjalaismiehiä maailman turuilla", osa n. Tällä kertaa tangoa soittamassa ja Volvoja kokoamassa 60-luvun Ruotsissa.
Siirtolaisjutuista kiinnostunut Tuuri vie tällä kertaa miehensä 60-luvun puolivälin Kauhavalta Ruotsiin. Väkeä tuntuu vyöryvän jatkuvana kymenä Volvon ja Maraboun ja muiden yhtiöiden tehtaille. Kontrasti elintaso-Ruotsiin on kuvattu hyvin; mitkä syyt työnsivät pois kotomaasta, mitkä vetivät lahden toiselle puolelle. Kauhavan syrjäkylillä koitettiin selviytyä viljelyllä tai ajettiin vekselivetoisella kuorma-autolla puuta Pietarsaareen, välillä käytiin keikalla tangoa soittamassa. Miehet saivat palkkansa vähän miten sattuu.
Moni lähti, tavoitteenaan tienata Volvo mahdollisimman pian ja päästä näyttämään sitä kotomaahan. Ja eikös kirjan päähenkilö Saulikin tule Ruotsin-vuoden jälkeen uudella Volvolla Kauhavalle veljensä lakkiaisiin.
Sauli on taitava hanuristi, aluksi Pohjanmaalla Hurma-nimisessä bändissä, sitten Ruotsissa. Kirja rakentuu Saulin ja Hurman solistin Elinan väleihin; ensin Elina ottaa ja lähtee yhtyeestä Ruotsiin ja samalla suhde Sauliin katkeaa. Oikeastaan molemmista johtuen. Sitten Sauli alkaa kysellä Elinan perään, Ruotsissa jo määrätietoisemmin ja kunnon puurtamisen jälkeen löytääkin hänet. Aste asteelta määrätietoisemmaksi kasvava vakaumus siitä, että Elina on löydyttävä ja vielä koitettava suhdetta oikein vakavasti on kuvattu hyvin. Ja loppu on onnellinen - keikkoja aletaan tehdä taas, nyt yhdessä Tangopoikien riveissä.
Että on tässä hyvä tarina. Toisaalta piti päästä kirjan loppuosaan saakka, ennenkuin tämä alkoi tuntua oikeasti omalta itsenäiseltä opukseltaan. Tuurin pohjalaismiesten seikkailukirjat ovat vähän samasta puusta veistettyjä. Eniten tuli mieleen Lakeuden kutsu, kovin samantyylinen omatoiminen mies haki siinäkin entisen heilansa käsiinsä monien vaiheiden jälkeen.
Juoni, nimet ja näyttämö muuttuvat, mutta kaikissa kirjoissa leukaillaan lakkaamatta ja piestään suuta a) naisista b) viinasta c) omista ehtymättömistä taidoista jos minkäkin asian parissa. Tuntuu, että Pohjanmaalla ei muunlaisia miehiä olekaan kuin sellaisia, joilla on sana hallussaan.
Vaikkapa näin: "(Varpulan) iltavuoro alkaisi huomenissa kahdelta ja se uskoi selviävänsä siihen mennessä ja väitti, että sen maksa poltti alkoholia keskimääräistä nopeammin. Kerroin tavanneeni ennenkin sellaisia miehiä."
Samaten kirjoista on aika turha etsiä naisnäkökulmaa. Näkökulma on miesten - jos kohta jossain Pohjanmaassa kyllä ylistetään sitä, miten maakunnan kaikki viisaus on pakkautunut naisiin. Mutta miesten ehdoilla tarinat kerrotaan.
Mutta leppoisa näitä on lukea. Teksti vetää, väliin saa nauraa ja kerronta kulkee. Illan ja aamupäivän aikana reipas kolmesataa sivua tuli hotkaistua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti